JALKIPALOJA SVEN KROHNIN FILOSOFIASTA. FiloCafe -ilta 13.11.2018

Kuva: Marita Airakorpi

Marraskuun FiloCafe -ilta Pienessä Kirjapuodissa kello 17.00 – 18.30.

Keskustelut alustaa FM Marita Airakorpi, joka on toimittanut Turun yliopiston filosofian professori Sven Krohnin (1903 – 1999) esitelmistä ja tutkielmista kirjan JÄLKIPALOJA (Areopagus, Turku 2018). Aineisto on valtaosin aiemmin julkaisematonta.

Tervetuloa kuuntelemaan, keskustelemaan ja hakemaan uusia ajatuksia!
Oviraha 5 euroa, sisältää kahvin tai teen.

Tilaisuus on jo pidetty. Kiitos kaikille osallisille, erityiskiitos alustajalle Marita Airakorvelle vaikuttavasta ja ajatuksia herättävästä esityksestä!

FM Marita Airakorpi esittelee Sven Krohnin ajatusmaailmaa seuraavasti:

Sven Krohn oli filosofi, uskontotieteilijä ja runoilija. Filosofina häntä on luonnehdittu 1900-luvun jälkipuoliskon merkittävimmäksi fenomenologian ja filosofisen ihmistutkimuksen edustajaksi Suomessa (Mikko Salmela, Suomalaisen kulttuurifilosofian vuosisata, 365, väitöskirja 1998).

Fenomenologia on eidoksien etsinnän ja kuvauksen metodi. Krohnin mukaan fenomenologia on universaali kaikkina aikoina niin Idässä kuin Lännessä harjoitettu filosofisen tutkimuksen menetelmä. Sen avulla pyritään tietoisuudelle välittömästi annettujen ilmiöiden puhtaaseen teoreettiseen tarkasteluun.

Fenomenologinen olemuksen näkeminen edellyttää niin tarkastelutilanteeseen, tarkastelijaan kuin tarkastelun kohteeseen liittyvien subjektiivisten ja satunnaisten tekijöiden sulkeistamisen.

Nuoruudenmuistelmanaan Krohn kertoo, miten hän halusi olla täysin ennakkoluuloton. ”En halunnut, että mikään minuun syötetty vaikuttaisi minuun.” Tämä sama asenne näkyy Krohnin filosofiassa läpi koko hänen pitkän elämänsä.

Esitelmässään vuodelta 1997 Filosofia, suunnannäyttäjä Krohn toteaa, että fenomenologian lähtökohta, elämysmaailmamme, on usein harhainen, sillä menneet kokemuksemme voivat vääristää nykyiset havaintomme. Siksi meidän tulee yrittää vapautua kaikista perustelemattomista tai sokeaa totena pitämistä edellyttävistä opetuksista ja näkemyksistä, jotka meihin usein on jo lapsuudessa istutettu.

Emme saa pitää totena mitään vain siksi, että niin on opetettu, vaan kaikki väitteemme pitää asettaa tietoisuuden tuomiovallan alaisiksi siten, että kysymme jokaisen väitteen viimeisiä perusteita.

Ihmistutkimus, filosofinen antropologia, kuuluu filosofian vanhimpiin ja keskeisimpiin alueisiin. Sen merkittävyys on ilmeinen; onhan ihmisen syvällinen tunteminen välttämätöntä arvioitaessa kaiken muun tutkimuksen pätevyyttä ja merkitystä.

Krohn muistuttaakin siitä tosiasiasta, että ihminen itse on kaiken tutkimustyön ensimmäinen ehto. Ihmiskäsityksellämme on merkittävä vaikutus kaikkeen tutkimustyöhön.

Krohnin mukaan ihmisenäolemisen perustilanteen eliminoimattomia perustosiasioita eli fundamentaalioita ovat mm

(a) ihmisen keskeneräisyys: muuttuvana ja kehittyvänä hän ei koskaan ole nyt sitä, mitä hän ehkä myöhemmin voisi olla. Näin ollen ihmistä kokonaisuutena tutkittaessa on tutkittava paitsi sitä, millainen hän on faktuaalisesti, myös sitä, miksi hän voisi tulla ja tällöin, mitä hän voi tehdä itsestään;

(b) vastuunalaisuus, jota ihminen tuntee toiminnastaan sekä

(c) luottamus tulevaisuuden ja menneisyyden vastaavuuteen.

Nämä perustosiasiat näyttävät edellyttävän (d) itse ihmisminän tiettyä pysyvyyttä kaiken muutoksen keskellä.

Krohn kysyy:

Kuka on tuo olento, joka kykenee tajuamaan universaalista ja siten kokemaan äärettömyyttä ja ajattomuutta sisäisessä tietoisuudessaan, ymmärtämään keskellä rajallista elämäänsä jotakin, mikä hänen tietoisuudessaan selkeästi näkyy äärettömyyden käsitteessä?

Kuka on tämä olento, jonka näkymään kuuluu täydellisyyden ihanne tulevaisuuden hahmona, joka ei vielä ole, mutta jonka pitäisi olla ja jonka hän ajattelee kerran voivansa saavuttaa, kun hänen ihmisyytensä on puhjennut täyteen kukintaan?

Asettamamme kysymys koskee ihmisen varsinaista itseä, sitä hänen todellista subjektiaan, jota olen nimittänyt ihmisen ydinolemukseksi. (Sven Krohn, Etsin ihmistä, 16.)

Tätä ihmisyyden toteutumisen perimmäistä ehtoa Krohn kutsuu ydinihmiseksi. Krohnin teleologisen näkemyksen mukaan ydinihmisen todellistumisessa on ihmisen korkein päämäärä. Olemassaolomme telos on rakkaus.

Kun kuu on valona vetten päällä, on rinnassa yhteinen kaipaus. Ja me kysymme, miksi me olemme täällä, tämän hetken kuin punainen leimahdus. On vastaus silloin kuin ilmoitus, Rakkaus. (Sven Krohn.)

Marita Airakorpi