Kirkkoherra emerita Katri Rinne kertoo elämästään ja ajatuksistaan
Olen koko ikäni ollut ”touhusolu” nuorten antamaa nimitystä käyttääkseni. Eläkkeelle jääminen muutti paljon. Jäi aikaa itselle ja muille. Aluksi ei oikein tiennyt, mitä olisi tehnyt. Ja oli ikävä Maariaa ja maarialaisia! Toisaalta oli helpottunut olo, kun vapaus alkoi. Mitä sitten? On opeteltu keittämään punamultaa ja maalattu sillä. Mehiläishoidon peruskurssi tuli suoritettua keväällä. Ensimmäinen mehiläispesällä käynti oli huippu jännittävä, syke oli lähellä kahtasataa ja pelotti hirveästi, vaikka oli suojavarusteet viimeisen päälle. Se oli aikamoisen kynnyksen ylittäminen. Ja nyt pidän mehiläisistä ja seuraan niitä todella mielelläni.
Niinpä kaksi pesää mehiläisiä, italialaisia rodultaan, muutti pihallemme. Mehiläisten hoitoa on opeteltu käytännössä, ensin kurssilla ja sitten kotona. Mehiläisyhteiskunnan tarkkailu muodostuikin aivan ihmeelliseksi: kuningatar, kuhnurit, meden kerääjät, toukkien hoitajat… Mehiläisen kehittyminen munasta toukaksi ja aikuiseksi. Opiskelua ja ihmettelyä. Mehiläispesämme saivat nimet Viktoria ja Sissi. Hyvin hoitivat mehiläiset työnsä ja loppukesällä linkosimme (sekin oli uutta) omaa hunajaa. Varroapunkin torjunta, mehiläisten sokeriliemiruokinta, talvisuojaus ym. ovat olleet uusia asioita. Ja niin tietysti vahan käsittely. Paljon uutta ja sellaista, mitä töissä ollessa ei olisi ehtinyt eikä jaksanut.
Lastenlasten kanssa vietetty aika on ollut korvaamattoman upeaa. Heidän kanssaan on touhuttu, tehty metsäretkiä, poimittu marjoja ja sieniä. Ihmetelty luonnon pieniä ja vähän suurempia ihmeitä. Koiramme kanssa olen päivittäin tehnyt useampia pieniä kävelyretkiä. Olen käynyt varttuneiden liikunnassa ja se on kyllä tehnyt hyvää koko kropalle.
Välillä sitä on miettinyt, millaisen jäljen työssään on jättänyt. Pallivahan seurakuntakeskus oli Maarian toiminnan keskus ja yhtäkkiä se oli poissa käytöstä. Se oli ja on minulle rakas, koska olin aluepappi ja se oli alueemme keskus. Onneksi alueelle on nousemassa Runosmäen monitoimitalo uusine tiloineen ja toivottavasti uusine toimintoineen yhdessä kaupungin kanssa. Säästölinja vei juustohöyläperiaatteella seurakunnalta toimintamäärärahat minimitasolle ja taas tarvittiin uutta näkökulmaa, työotetta ja ihania luottamushenkilöitä ja vapaaehtoisia sekä upeiden työkavereitten venymistä.
Ja sitten tuli korona
Ja sitten tuli korona, joka vei pohjan pois kokoontumisilta ja toi mukanaan uudet haasteet toimintaan. Striimaus jumalanpalveluksista (hankittiin kamerat ym. tykötarpeet), kokoontumiskiellot ja – rajoitukset. Ja taas yhdessä luottamushenkilöt, työntekijät ja seurakuntalaiset ottivat haasteen vastaan ja toimittiin: tuli pääsiäis- ja jouluikkunat, jumalanpalvelukset, hartaudet, konsertit, rippikoulut, päiväkerhoaskartelut ym. nettiin.
Konfirmaatioihin piti kehitellä uusi kaava ja toimintatapa, kastekäytännöt, väkimäärä rajoitukset hautaan siunaamisiin, syntymäpäiväkäynnit tauolle ja uudenlaiset syntymäpäiväkortit tilalle. Niihin kirjoitin ehkä liiankin pitkästi, mutta ajattelin, että moni oli sidoksissa kotiinsa eikä koronan takia voinut lähteä mihinkään. Myös 18 – vuotiaat saivat oman syntymäpäiväkortin. Ruokakassijakelu piti organisoida uudella tavalla jne. Eläkkeelle lähtösaarnan pidin kameran välityksellä ja lähtökahvit juotiin kukin kotonamme. Kaikista ja kaikesta huolimatta elämä jatkuu onnellisena ja muutos on aina välttämätöntä. Myönteinen elämänasenne, innostuneisuus, uuden oppiminen, ilo ja kiitos jokaisesta päivästä on elämäneliksiiriä parhaimmillaan.
Turun esimmäisen naispuolisen kirkkoherran terveiset lukijalle
Historian kirjoihin on paljon kerrottavaa. Eikä vähiten se, että maarialaiset äänestivät allekirjoittaneen Turun kaupungin alueella ensimmäiseksi naispuoliseksi kirkkoherraksi vuonna 2011. Aivan huippua ja edistyksellistä! Parikymmentä vuotta Turussa pappina, ensin Turun Mikaelin seurakunnassa ja sitten loppukesästä 2005 Maarian seurakunnassa vierähtivät nopeasti. Monia mieleenpainuvia kohtaamisia, tilanteita, yhdessä tekemistä…Ehkä joskus kirjoitan niistä.
Onneksi tässä työssä ja elämässä ei ole, eikä ole ollut yksin. Ilman kolmiyhteisen Jumalan siunausta kaikki olisi ollut ja olisi turhaa. Katso Kristuksen lempeisiin ja rakastaviin silmiin Hän antaa voiman ja on kanssamme.
Huittisissa ollessani pappina eräs työkaveri sanoi minulle: ” Katri, älä välitä siitä, mitä muut sanovat. Kylvä sinä vaan, kyllä Jeesus kääntää ne (sipulit tai siemenet) oikein päin ja antaa kasvun.” Näin on hyvä.
Sinua ja rakkaitasi siunauksin muistaen!
Katri
Katri Rinne
Rovasti, emerita kirkkoherra