Jaakko Haavio oli Turussa nopeasti kasvavan Maarian seurakunnan kirkkoherrana 1950–1969.Tuona aikana seurakuntaan syntyi useita uusia asuinalueita ja rakennettiin uusia työtiloja, mm. Pallivahan kirkko.
Puhe on myös kuunneltavissa, ks. WS450648_Lasse_Urho
Seurakunnan väkiluku nousi kymmeniin tuhansiin, työmuotoja kehitettiin, etsittiin uusia mahdollisuuksia palvella seurakuntalaisia. Ohitan kaiken tämän viittaamalla Annikka Haavio-Tapanisen osuuteen aiemmin tässä symposiumissa. Jään vain hämmästelemään, miten Jaakko Haaviolla riitti aikaa ja voimia kaikkeen siihen, mistä seuraavassa joitakin poimintoja.
Tutustuin Jaakko Haavioon 1940-luvulla kotipitäjäni naapuripitäjässä Yläneellä. Minulle on kerrottu, että kehotin kastekodissa kahvipöydässä pappia ottamaan täytekakkua, että minäkin saan.
En pysty sanomaan, oliko kyse samasta kastetilaisuudesta, jossa kastemaljana käytettiin sotarintamalta tuotua tykinhylsyä. Tuon hylsyn olen kyllä nähnyt tuossa kodissa myöhemminkin.
Haavion perhe muutti Turkuun, Maariaan 1950. Noina Turun vuosina Jaakko Haaviosta tuli minulle ja monille meille niin merkittävä ystävä, tukea antava työtoveri, isoveli – ei vartioiva, vaan rohkaiseva.
Henkilökuva vaikuttajana
En käsittele aihettani kronologisesti, vaikka välillä mainitsenkin vuosilukuja. Yritän joiltakin osin luoda hänestä henkilökuvaa ja kuvata myös sitä, miten hänen vaikutuksensa tuntui Turun seudulla ja laajemmin.
Sivuutan hänen työnsä virsikirjan ja Siionin virsien uudistustyössä ja runoilijana. Näistähän kuulemme tänään myöhemmin.
Tekee kuitenkin mieli mainita Jaakko Haavion kirjoittamat lasten rukouskirjat, joitten runomuotoisia rukouksia lapset lukivat monissa kodeissa. Annikka tuntee nämä kirjat hyvin, kun on jonkun niistä kuvittanutkin.
Herännäispappien veljespiirissä keskusteltiin kiihkeästi
Jaakko oli herännäispappi ja oli mukana myös Lounais-Suomen herännäispappien veljespiirin toiminnassa. Veljespiiri perustettiin 1933. Jaakko kertoi myöhemmin, että alkuvuosina veljespiirin keskustelut saattoivat olla hyvinkin värikkäitä. Hän kuvasi, että siellä jotkut melkein käärivät hihojaan.
Kyllä 1950-60-luvuillakin käytiin värikkäitä keskusteluja esim. seurojen jälkeen kahvipöydässä tai missä nyt vaan ystäviä oli koolla. Aihepiirit olivat ilmeisesti aika lailla erilaiset kuin 30-luvulla.
Olavi Kares ja Jaakko Haavio keskustelujen moottoreita
Värikkäistä keskusteluista ajattelen varsinkin tilanteita, joissa Olavi Kares ja Jaakko Haavio olivat molemmat paikalla. He osasivat tuoda erilaisia näkökohtia esille ja kun heidän luonteensa ja ilmaisutapansa olivat erilaisia, oli meillä muilla miltei herkullista kuultavaa – anteeksi sanavalinta.
Kerran oikein kysyin Karekselta, että oletteko te oikein sopineet Jaakon kanssa, että olette aina eri mieltä keskustelun virittämiseksi. Olavi hämmästyi kysymyksestäni ja sanoi, että eiväthän he ole erimielisiä.
— Jälkeenpäin ajattelin, että taisi keskustelun rikkaus viedä liikaa Olavin huomiokykyä, kun olemme kuulleet monista kolareista, jotka sattuivat juuri noitten ystävien yhteisillä matkoilla.
Mukana myös arkkipiispan nuorten pappien keskustelupiirissä
Arkkipiispa Simojoen toivomuksesta nuoret papit kokoontuivat puolisoineen omiin vapaamuotoisiin keskusteluiltoihinsa. Näitä järjestettiin pääsääntöisesti muualla kuin seurakuntien tiloissa. Keskustelun alustajiksi pyydettiin eri alojen ammattilaisia – kulttuurin, elinkeinoelämän, tiedotuksen ym ammattilaisia .
Muutaman kerran haluttiin nuorten pappien joukkoon kutsua myös Jaakko Haavio keskustelijaksi. Haluttiin kuulla hänen näkemyksiään.
Uuudistaja, joka arvosti ihmistä
Oman seurakuntansa lisäksi Jaakko on oli monella tavalla vaikuttamassa seurakuntayhtymän toimintaan. Hän oli sielunhoitotyön ja tiedotuksen johtokunnissa sekä taidetoimikunnassa. Hän seurasi tarkkaan myös muita toimialoja.
Hän tiesi, että kehittyvien yhteisten työmuotojen oli joskus vaikea saada ehdotuksiaan läpi kirkkoherrojen keskuudessa, koska uudistuksia pelättiin.
Muistan, miten hän kerran opasti minua uusia ehdotuksia esitellessäni keskustelemaan kunkin kirkkoherran kanssa kuin haluaisin ensimmäisenä kuulla juuri hänen mielipiteensä.
– Jaakko oli oikeassa: kyllä jouduin kohtaamaan kysymyksen, olenko jo keskustellut muitten kanssa. Totuus taisi useimmiten olla, että peilasin ajatuksiani juuri Jaakon kanssa ennen muita.
— Neuvo oli viisas. Oli kysymys ystävällisestä vaikuttamisesta ottaen kuitenkin huomioon meidän ihmisten raadollisuuden.
Naispappeuden edistäjä
Kuin syrjähyppynä teeman käsittelystä eräs yksittäistapahtuma. Maaliskuussa 63 naispappi saarnasi ja oli alttarilla – Turun Sanomien mukaan ensi kertaa Suomessa – Maarian kirkossa. Lehti kirjoitti aikaisemmin samassa kuussa, että Tuomiokirkko sulki ovensa naispapilta.
Pappi oli Ruotsin kirkossa saanut pappisvihkimyksen ja toimi Tukholman alueella nuorisopappina. Suomessa ensimmäiset naispapit vihittiin 1988. Vähitellen termi naispappi taitaa jäädän vähemmälle käytölle.
Nuoret papit luottivat Haavioon
Jaakko Haavio seurakunnissa taitavaksi neuvottelijaksi ja myös sovittelijaksi. Häneen luotettiin. Ei ihme, että hänet valittiin kirkolliskokoukseen jo vuonna 43 ja viimeksi vielä 1971.
Mieleeni on jäänyt jonkun virkaveljen ilmaisu 70-luvulta, että Jaakko valittiin nuorten pappien äänillä – tarkoitti varmaa, että nuoretkin papit äänestivät häntä kirkolliskokoukseen.
Nuorista puheen ollen huomasin vieraskirjastamme, että Jaakko ja Kaisa olivat vielä huhtikuussa 84 mukana herännäisopiskelijoitten kotiseuroissa. Jaakkohan kuoli toukokuussa samana vuonna. Kahvikeskustelun aikana Jaakko kertoi, että he suunnittelevat Kaisan kanssa maton hankkimista kotiinsa.
Tulevaisuuteen suuntautunut johtokunnan jäsen
Turun kristillisen opiston / kansanopiston johtokuntaan Jaakko Haavio valittiin 1935 (matrikkelissa oleva tieto) ja hän oli johtokunnan/hallituksen jäsenenä lähes puolivuosisataa.
Hänet valittiin siis Yläneen kirkkoherrana. Johtokunnassa oli jäseniä Turusta ja sen ympäristöstä, myös Satakunnasta ja pääkaupunkiseudulta. monista eri ammateista.
Mitä kirkkoherroihin tulee, niin ensimmäinen Turun kirkkoherrana johtokuntaan valittu oli Osmo Alaja, joka oli johtokunnassa muutaman vuoden 1950 lopulla. Vuonna 1985 Jukka Paarma (silloin tuomiorovastina) kutsuttiin säätiön valtuuskunnan jäseneksi ja puheenjohtajaksi.
Jaakko Haavio oli myös opiston asioissa aktiivinen, tulevaisuuteen suuntautuva johtokunnan jäsen. Muistan, miten kerran johtokunnan kokoukseen tuotiin täysin uutena asiana mahdollisuus anoa lastenohjaajakoulutuksen aloittamista Turussa.
Asiaa oli päivällä käsitelty Järvenpäässä ja tällöin sovittu, että koulutusta voidaan aloittaa joillakin paikkakunnilla. Jaakko Haavio oli heti valmis kannattamaan uuden koulutuksen anomista, koska se hyödyttäisi paitsi opistoa, myös Turun ja ympäristön seurakuntia. Elettiinhän päiväkerhotyön voimakasta kehityskautta.
Uuden opiston rakentamisesta kertoessaan Kauko Rinne kuvaa historiikissa, miten rakennustyömaalla nähtiin usein rehtorin lisäksi kolme johtokunnanjäsentä Jaakko Haavio, Urpo Rastimo ja Pauli Lehti.
Rastimo ja Lehti edustivat vahvaa kaavoituksen ja rakentamisen asiantuntemusta, mutta Haavio täydensi joukon asiantuntemusta, koska uuden opiston suunnittelussa tarvittiin laajaa ihmissuhdeverkostoa. Piti olla hyvät, toimivat suhteet kaupunkiin, lääniin, kouluhallitukseen ja laajemminkin valtiovaltaan, liike-elämään, pankkeihin.
Piti olla hyvät suhteet yhteiskunnan eri tahoihin. Rehtori sai hyvää tukea kootessaan uuden opiston osasia. Vihkiäisjuhlassa oli täysin luonnollista, että juhlajumalanpalveluksessa Tuomiokirkossa saarnan piti Jaakko Haavio.
Keskustelija, rinnallakulkija
Yhteenvetona näistä kokemuksista ja tuntemuksista sanoisin, että Jaakko Haavio ei halunnut pitää itseään äänekkäästi esillä, mutta oli valmis vaikuttamaan, keskustelemaan.
Hänen sanojaa haluttiin kuunnella. Sanat olivat ystävällisiä, mutta suoria, tarvittaessa koviakin.
Rinnallakulkija.
Lasse Urho