Kirjojen sanomaa
Lehtimäki pohti ilmeisesti koko ikänsä kirkon ja uskonnon merkitystä ihmisen elämässä. Näistä hän kertoo myös omaan elämäänsä liittyvässä kirjassaan Taistelija. Isotalo kirjoittaa:
Mikä on totuus? Tuo kysymys ei jättänyt koskaan Konrad Lehtimäkeä rauhaan. Ja se kattoi kaikkea inhimillisessä elämässä, kysymyksen kaikkeuden ja ihmisen välisistä suhteista ja ihmisten elämän keskinäisistä suhteista, elämässä vaikuttavasta oikeasta ja väärästä.
Lehtimäki on luonteeltaan kiivas. Hän tiesi sen ja uskoi perineensä tämän piirteen esivanhemmiltaan. Ilmeisesti hän myös työsti ja tutki tätä piirrettä kirjallisissa töissään, esimerkiksi omaan elämänsä kulkuun perustuvassa Taistelija – romaanissa ja näytelmässä Perintö. Isotalon mukaan näytelmässä kuvataan ihmisen omasta hallinnasta karkaavaa kiivautta. Näytelmän ensi-ilta oli Kansallisteatterissa 2.10.1916. Sitä ennen se oli jo esitetty Tampereen teatterissa. Se oli varsin suosittu näytelmä.
Isotalo korostaa sitä, että vaikka Konrad Lehtimäki pyrki avoimesti muuttamaan vallitsevia oloja kirjoillaan ja näytelmällään, hän samalla näki väkivaltaisessa kapinassa myös niihin liittyvät ongelmat ja vaarat. Hän ei niissä kirjoissaan julistanut mitään poliittista ohjelmaa tai oppia, vaan tarkasteli tapahtumia yksilöllisten tuntemustensa ja kokemustensa pohjalta.
Kun Lehtimäki julkaisi kolmannen kirjansa Kuolema, Isotalo luokittelee hänet ammatikseen kirjoittavaksi kirjailijaksi. Kirja ei itsessään saanut niin paljon huomiota kuin edelliset kirjat. Kirjan pääteemat olivat kuolema ja morfiini. Morfiiniin Lehtimäki oli tutustunut Viipurissa sairastuttuaan vaikeaa vatsatautiin keuhkotaudin ohella. Lehtimäki esittää kirjassaan näkemystä, että Jumalaan uskominen johtuu pelkuruudesta katsoa totuutta semmoisenaan, miltä asiat näyttävät. Pelko Jumalasta estää ihmisiä erkanemasta elämästä arvokkaasti.
Samana vuonna julkaistu Syvyydestä kertoi sodasta. Kirja joutui sensuurin hampaisiin. Kirjassaan hän ilmeisesti kehitteli omia sodanvastaisia teemojaan. Kirjan novelleissa kerrotaan, miten ihmiset rintaman molemmin puolin tuntevat samoja tuntemuksia rintaman molemmin puolin.
Ylös helvetistä
Keväällä 1917 ilmestyi Lehtimäen luetuimmaksi muodostunut kirja, tulevaisuuden mielikuvitusmaailmaan sijoittaja kirja nimeltään Ylös helvetistä. Kirjaa voidaan pitää synteesinä hänen aikaisemmista tuotannoista. Kirjassa yhdistyvät seuraavat piirteet hänen aikaisemmista kirjoistaan: Alistajien ja alistettujen välillä vallitsee jyrkkä vastakkainasettelu. Hallinto on hyvin ennakoimaton ja mielivaltainen. Sota synnyttää äärimmäisiä kauhun kokemuksia. Valtasuhteiden murroksessa poikkeusyksilöiden merkitys korostuu.
Kirjaa voi pitää ikään kuin Spartacus – näytelmän jatkona. Nyt vain onnistutaan vallankumouksessa uuden ylivoimaisen lentoaseen avulla. Ja tämä onnistuminen merkitsee myös sitä, että samalla kun päästään eroon sotatilasta ja mielivaltaisesta ja vihaa synnyttävistä vallanpitäjistä, päästään eroon tulevistakin sodista. Tämän takaa puhdasmielinen hallinto ja ylivoimainen lentoase.
Helsingin Sanomat julkaisi kirjasta 15.6.1917 kirjasta laajan arvostelun. Arvostelija vertaa kirjaa Ilmari Kiannon romaaniin Vienan kansan menneistä kohtaloista[1]. Arvostelija toteaa, että näistä kahdesta Lehtimäen kirja käsittelee laajempia ja ajankohtaisempia kysymyksiä luodessaan utopian sotien loppumisesta.
Toisaalta arvostelija toteaa, että Kiannon kirja säilyttää ajankohtaisuutensa vastaisuudessakin realistisuutensa ja karjalaisen kansallisen kaipuun ilmentäjänä. Lehtimäen kirja sen sijaan huumaa mielikuvituksen vain lukemisen ajaksi. Arvostelija tiivistää lukukokemuksensa:
On kuin olisi jälleen istunut hyvän hetken huimaavassa karusellissä ja sitten joutunut kojun ääreen juomaan rauhankongressilaisten kanssa limonaadia.
Kirja sai muissakin lehdissä paljon huomiota. Se käsitteli monessa mielessä asioita, jotka olivat helposti yhdistettävissä silloisiin poliittisiin tapahtumiin ja pitkään jatkuneeseen sotaan. Arvailujen varaan jää se, vaikuttiko kirja silloisen lukijaansa pitempää kuin vain lukemisensa ajan. Joka tapauksessa siitä tuli sen vuoden luetuin kirja, josta otettiin useita lisäpainoksia. WSOY julkaisi 1946 viidennen painoksen Ylös helvetistä – romaanista.
Kirja käännettiin myös venäjäksi nimellä Aseet pois. Maxim Gorki laati siihen esipuheen. Ensin se sai hyvä vastaanoton. Myöhemmin Lehtimäki joutui epäsuosioon Neuvostoliitossa. Kirja poistettiin kokonaan saatavilta. Lehtimäestä kirjoitettiin suomenkielisiä kouluja varten kirjallisuuslukemistossa. ”Lehtimäki tavoittelee valkoisen Suomen nikkelimarkkoja ja ivaa työväenluokan pyrkimyksiä.”
Sisällissodan aika, pidätys ja tuomio
Nuoremmat veljet Verner ja Hjalmar toimivat joskus Turussa ollessaan Konradin hengenvartijoina. Kerran Konrad oli uhattu tappaa eräässä kiistatilanteessa. Konrad oli puolustanut kantaa, jonka mukaan asiat pitää ratkaista neuvottelemalla eikä aseilla. Vastapuoli taas puolusti yhtä kiivaasti aseisiin tarttumista. Lopulta nuorempien veljien oli pakko pelastaa Konrad tilanteesta.
Konrad Lehtimäki lähti Tampereelle 1918 taistelujen alkaessa. Hän lähti sinne hankkimallaan hevosella hyvin varustautuneena. Varmaa tietoa siitä, mitä hän Tampereella teki, ei ole olemassa. Itse hän sanoi lähtevänsä hakemaan aineistoa kirjalliseen työhönsä. Konrad Lehtimäen veli, Verner Lehtimäki toimi Tampereella punaisten puolen johtotehtävissä. Oletetaan, että Konrad Lehtimäki olisi toimi Kansan lehden avustajana.
Lehtimäki onnistui pääsemään Tampereen saartorenkaan läpi veljiensä kanssa taistelujen ratkettua, 7.4.1918. Hjalmar ja Verner siirtyivät Venäjän puolelle. Konrad Lehtimäki sen sijaan palasi Turkuun. Turusta Lehtimäki jatkoi myöhemmin sukulaistensa luokse Vahdolle täydessä varustuksessa. Siellä hänet pidettiin. Sukulaisten olivat pidättäjien joukossa. Hänet tuotiin vangittuna Turkuun poliisin haltuun.
Konrad Lehtimäen Vahdolla asunut serkku, osuuskassanhoitaja Arvo Palttala (1893 -1936) oli veljensä kanssa mukana vartiojoukoissa, jotka toimivat sisällissodan ratkaisuvaiheen jälkeen kahden viikon ajan. Joukkojen tehtävänä oli järjestyksen ylläpitäminen ja kotiin palavien punaisten riisuminen aseista. Joukot toimivat yötä päivää. Suomen Vapaussodan itsenäisyysarkistoon 2.5.1934 toimittamassaan muistelmissaan hän kertoo pidätyksestä seuraavaa:
Kahden miehen liikkuva vartio tuli juosten eräänä yönä kertomaan muille vartiossa oleville, että Turusta johtavalta tieltä kuuluu kovaa kaviokapsetta. Koko kahdeksanmiehinen vartio asettui tämän jälkeen kiireen vilkkaan vartioon aseineen tien varteen. Vartiota lähestyi täyttä laukkaa ratsu ja ratsastaja.
Ratsu pysähtyi kuin naulattu, kun vartio yhteen ääneen komensi: Seis! Ratsun selästä hypähti alas mies, jonka Palttala tunnisti serkukseen Konrad Lehtimäeksi. Hän oli aseistettu. Selässä Mauser karbini – kivääri, satulaukussa Mauser – pistooli ja vielä taskussa pienempi pistooli.
Hänet vietiin vartioituna yöksi lähellä olleeseen asuntoon. Tapahtumasta ilmoitettiin Turun poliisilaitokselle, josta seuravana aamuna tulivat aamulla autolla hakemaan Lehtimäkeä. Lehtimäellä oli ollut mukana satulalaukussa paksu asiakirjapakka, jonka pidättäjät luovuttivat poliisille. Asiakirjan sisältöä ei tarkistettu. Lehtimäen pidättäjät palkittiin myöhemmin Vapaussodan muistomitalilla[1].
Lehtimäki vietiin vangittuna Kakolaan. Hän joutui eristysselliin ja hän teki syömälakon. Terveys heikkeni. Hän sai verensyöksyjä. Hänet siirrettiin Helsinkiin Sörnäisten vankilaan odottamaan oikeudenkäyntiä, mikä aloitettiinkin saman tien. Lehtimäelle langetettiin kuolemantuomio, jota ei kuitenkaan toimeenpantu välittömästi. Juhani Aho vetosi Suomen Kirjailijaliiton nimissä vallanpitäjiin.
Valtiopetossyyte Lehtimäkeä vastaan otettiin uudelleen käsittelyyn 11.12.1918. Nyt oikeus totesi, ettei oikeudelle ole osoitettu näyttöä siitä, että Lehtimäki olisi osallistunut avunantoon valtiopetokseen. Näin Lehtimäki vapautettiin. Vapauteen hänet oli laskettu sitä ennen.
Ennen lopullisen tuomion julistamista, Lehtimäen henkien tasapaino oli koetuksilla. Hän oli ahdistunut ja harhainen. Hän myös uskoi olevansa vainon kohde. Hän hankki aseen ja pyrki pakoon Ruotsiin Ahvenanmaan kautta. Sieltä hänet kuitenkin palautettiin Turkuun.
Kun vapauttava päätös oli annettu, hän kykeni jo ajattelemaan elämää Suomessa. Hän lähti peräämään metsästysasettaan sukulaisiltaan Vahdolta. Hän oli sieltä aseen saanutkin. Myöhemmin sukulaiset nostivat syytteen Lehtimäkeä vastaan väittäen, että Lehtimäki oli uhannut tappaa heidät. Myös tämä syyte raukesi näytön puutteen vuoksi.
Timo Leinonen
[1] Muistomitalista oli annettu säädös 10.9.1918/170. Sen mukaan yhtenä antamisen perusteena oli se, että oli tehokkaasti avustanut armeijan toimintaa. ks. https://fi.wikisource.org/wiki/Suomen_sis%C3%A4llissodan_1918_muistomitali
[1] Kianto. Ilmari. Vienan kansan kohtalo: heimoromaani. WSOY 1917.