Nälänhätä, rutto ja isoviha ovat koetelleet Halisten kylän vanhoja maatiloja vuosisatojen varrella. Peltojen suuri isojako, omistajien vaihdokset ja viljelytapojen muutokset ovat muokanneet kylän kasvoja. Mutta ikiaikaiset tilat – Frantsi, Komonen ja Tätilä – ovat yhä paikoillaan.
Nälänhätä ja veronkoronkorotukset edelsivät Isonvihan aikaa
Suomessa oli 1690-luvun loppupuolella poikkeuksellisen ankara nälänhätä. Jopa kolmasosa väestöstä menehtyi sinä aikana. Turun seutu tosin todennäköisesti selvisi ajasta pienemmin vaurioin kuin muu osa maasta. Ruotsi oli siihen aikaan sotilaallinen suurvalta, mutta maalla ei ollut kriisivalmiutta. Valtion talous perustui maanviljelyksestä saatavan tuoton verotukseen.
Ruotsissa oli aloitettu sotalaitoksen uudistustyö 1680-luvulla, joka merkitsi samalla maatalouden verotuskäytännön uudistamista. Maatiloista muodostettiin 2 – 6 talon ryhmiä, ruotuja, joilla oli velvoitteena kustantaa yksi sotilas varusteineen ja aseineen. Lisäksi ruodun oli järjestettävä sotilaalle ja hänen perheelleen torppa ja viljelysmaata, josta perhe sai elantonsa. Maariassa ruotojakojärjestelmään oli siirrytty nälkävuosien aikana 1696.
Nälkävuosien jälkeen käytiin suuri Pohjan sota, joka alkoi vuonna 1700. Jo ennen sodan alkua vuonna 1699 määrättiin ylimääräinen vuosittainen sotavero muiden verojen lisäksi. Samainen vero määrättiin kaksikertaisena vuosina 1704 ja 1710. Jälkimmäisellä kerralla veron kaksinkertaistaminen ei enää koskenut talonpoikia. Vuonna 1709 oli katovuosi ja se oli ilmeisesti perusteena sille, että talonpojat säästyivät sotaveron korotukselta.
Samaan aikaan kannettiin valtion menojen peittämiseksi erilaisia ylellisyysveroja. Esimerkiksi Turussa 110 henkilöä maksoi veroa tekotukasta ja 35 naista pääkoristeistaan. Vuonna 1712 sotavero määrättiin maksettavaksi niin kiinteän kuin irtaimen omaisuuden perusteella.
Vuonna 1710 Turussa vaivasi ruttoepidemia, johon Turussa kuoli kaikkiaan 2000 henkilöä. Maarian luvuista ei ole tietoa. Vuodet 1710 – 1713 olivat Maariassa maanviljelyksen kannalta hyviä. Miehityksen alkamisvuosi 1713 mainitaan olleen erikoisen hyvä.
Ruotsin armeijan tilauksia ei Turun alueella onnistuttu samaan yrityksistä huolimatta. Ne menivät lähinnä Tukholmaan ja Riikaan. Riika oli siihen aikaan Tukholmaa suurempi kaupunki.
Isonvihan aikaa
Sota päätti Ruotsin suurvalta-aseman. Venäläiset miehittävät vähitellen koko Suomen. Alkoi ns. isonvihan aika. Turkuun venäläiset saapuivat 1713. Sinä aikana venäläiset järjestivät siviilihallinnon. Oikeudessa noudatettiin venäläisvallan aikana Ruotsin lakia.
Valtaosa virkamiehistöstä ja kauppiasta pakeni Ruotsiin. Näin myös Maarian kirkkoherra Lauri Tammelin pakeni Ruotsiin vuonna 1713 ja palasi takaisin Suomeen Uudenkaupungin rauhan jälkeen. Kirkkoherrana toimi miehitysvallan aikana Erik Bernstrand. Hänet nimitti virkaan kreivi Gustav Douglas.
Kreivi Douglas oli alun perin ruotsalainen sotilas, joka vangittiin Pultavan taistelussa vuonna 1709 ja siirtyi sitä kautta Venäjän armeijaan vuonna 1717 ja nimitettiin vielä samana vuonna kenraalikuvernööriksi Suomeen Kymijoen läntiselle puolelle.
Turku miehitetään
Venäjän miehitysarmeija saapui Turkuun 28.8.1713. Miehiä oli kaikkiaan 4000, joista osa hajaantui maaseudulle muonan hankintaan ja ryöstelyihin, mutta palasi myöhemmin Turkuun. Maarian kirkon vaiheille asettui yksi varuskunta.
Tsaari Pietarikin käväisi Turussa 2.9.1713. Suurin osa sotaväestä palasi Helsinkiin suunnittelemaan hyökkäystä Ruotsin pääarmeijaa vastaan Hämeessä. Vuonna 1714 venäläiset tekivät hyökkäyksiä Turusta käsin Pohjanmaalle ja Ahvenmaalle. Näitä varten suoritettiin ratsutiloista hevosten ottoja.
Venäjän armeijan ylipäällikkö ruhtinas Galitzin majoittui Turkuun. Turussa säilyi ilmeisesti muuta maata paremmin järjestys miehityksen aikana, koska miehitysarmeijan ylin johto sijaitsi Turussa.
Venäläistä sotaväkeä oli runsaasti miehityksen aikana Turussa ja Maarian taloissakin. Venäjä valmisteli hyökkäystä Ruotsiin. Venäjän laivaston laivat olivat ankkuroituna Turun satamassa.
Vuonna 1717 annettiin määräys, että 100 tuparakennusta Turusta ja sen lähiseudulta on siirrettävä Turun linnan lähistölle venäläisen sotaväen majoittamista varten. Maariastakin siirrettiin rakennuksia. Työ tehtiin erikseen määrätyn työvelvoitteen perusteella.
Työpalvelua ja sotaväkeen ottoa
Työpalvelua käytettiin puunkaatotyöhön. Puuta tarvittiin rakentamiseen. Tammipuuta vietiin myös Pietariin laivojen rakennuspuuksi. Työstä maksettiin palkkaa, mutta sitä pidettiin pienenä ja töihin ei menty mielellään.
Vuonna 1720 miehittäjät antoivat määräyksen, että ruotujakojärjestelmän mukaisesti jokaista manttaalia kohden ruotutalojen oli lähetettävä yksi mies Venäjän armeijaan sekä maksettava ylimääräinen 10 ruplan vero.
Manttaalia kohden ruotutaloilta vaadittiin miehen lisäksi hevonen. Jos hevosta ei ollut luovuttaa, manttaalin tuli suorittaa 19 ruplan ja 20 kopeekan rahakorvaus. Maariassa oli käytäntönä rahakorvaus. Ilmeisesti viljelyksen tuotto antoi tähän mahdollisuuden.
Venäläiset upseerit toimittivat sotaväen oton. Miehelle maksettiin sotilaaksi oton yhteydessä myös pestirahaa ja vuosipalkkaa ruotojakojärjestelmän mukaan. Miten tätä sovellettiin Venäjän armeijan oton yhteydessä, on epäselvää. Käytäntö lienee ollut vaihteleva. Rauhanteon jälkeen korvausvelvollisuuksia selvitettiin myös oikeudessa.
Turusta sotaväkeen otettuja miehiä kuljetettiin kaleerilaivoilla Pietariin. Kerrotaan, että matkalla oli puhjennut kapina, joka oli kukistettu. Osa sai surmansa ja osa joutui vankeuteen Pietarissa.
Rauhansopimuksen mukaan Venäjän armeijaan otetut tuli päästä takaisin kotimaansa. Kaikkiaan Suomesta otettiin noin 1500 miestä. Näistä palasi 443.
Rauhan tultua kunnostettiin Halisten myllyt
Rauha solmittiin Uudessakaupungissa 1721. Ruotsi menetti Viron ja Liivinmaan. Näillä alueilla harjoitettiin maanviljelyä, mikä merkitsi, että viljan tarjonta väheni. Maarian viljelyksistä ei juuri ollut tietoa 1700-luvun alkupuolelta, mutta todennäköisesti viljan hinta nousi tarjonnan pienenemisen seurauksena.
Turun kaupunki teki jo vuoden 1722 alussa sopimuksen kauppias Gustaf Wittfootin kanssa Halisten myllylaitosten vuokraamisesta 20 vuodeksi. Sopimukseen kuului velvoite uudistaa säämiskätamppimylly, molemmin puolin jokea olevat jauhomyllyt sekä myllärituvat ja aitat tuotteiden varastointia varten.
Sopimus synnytti kiistan Halisten kylän talojen ja myllylaitosten vuokraajan kanssa kalastusoikeuksista. Kiista ratkaistiin oikeudessa.
Sarkajaosta isojakoon
Kylän talojen pellot ja niityt olivat 1700-luvun alkupuolella monessa osassa sarkajaon mukaisesti ja metsät yhteisomistuksessa. Järjestelystä oli paljon haittaa. Metsien hoito oli vajavaista, kaikkien kylän talojen tuli tehdä peltotyönsä samaan aikaan.
Sarkajako pakotti kylän talot yhteistyöhön ja tämä ei aina onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla. Vuonna 1742 annetun kyläjärjestyksen mukaan naapurin oli korvattava naapurilleen aiheuttama vahinko. Uudistus oli kuitenkin tehoton.
Vuonna 1757 tuli voimaan määräys, että ainoa hyväksyttävä maanjakojärjestelmä oli ns. isojako. Sen mukaan kylän talojen peltojen omistusoikeudet oli järjestettävä uudelleen suurempiin lohkoihin.
Vuonna 1775 annetun asetuksen mukaan peltoja ja niittyjä ei saanut jakaa useampaan kuin neljän lohkoon ja metsää vain kahteen. Jakoon oli ryhdyttävä, jos yksikin kylän taloista tätä vaati.
Järjestely merkitsi, että kylän talot eivät olleet enää lainkaan samassa määrin toisistaan riippuvaisia. Tiiviit kyläyhteisöt hävisivät monin paikoin, kun taloja siirrettiin lähemmäs omia peltojaan.
Isonjaon yhteydessä maksettiin korvauksia siitä, että talon paikkaa siirrettiin lähemmäs peltotiluksia. Talot alkoivat myös perustaa torppia, kun kylän metsätkin jaettiin isojaon mukaisesti.
Halisten kylä säilyi tiiviinä ryhmäkylänä isojaon jälkeenkin
Maariassa isojako toimeenpantiin yleisimmin maaherran määräyksestä. Halisten kylässä isojako saatiin päätökseen Frantsin talossa vuonna 1798. Toimitusmiehenä oli J. Tillberg.
Frantsi oli siihen aikaan yhden manttaalin vuokratila. Se oli Turun kaupungin omistuksessa, ja sen vuokratulot käytettiin maistraatin palkkaukseen. Näihin aikoihin myös Halisten myllylaitoksetkin olivat maistraatin hallinnoimia. Vuonna 1861 Viktor Abraham Johansson lunasti talon itsenäiseksi verotilaksi.
Halisten kylän Komosten talo oli myös Turun kaupungin omistuksessa oleva vuokratila, joka vuokratulot käytettiin maistraatin palkkaukseen. Senkin manttaaliluku oli yksi. Sen osalta isojako saatiin päätökseen vuonna 1817. Wilhelm Ernst Kallenpoika lunasti tilan itsenäiseksi verotilaksi vuonna 1860.
Halisten kylän kolmas talo, Kreula, sen sijaan oli ollut Raision Soinisten ratsutilan aputila vuoteen 1760 saakka. Sinä vuonna Heikki Heikinpoika oli lunastanut sen itsenäiseksi. Nykyisen nimensä, Tätilä, talo sai vuonna 1874. Isojaon aikaan sen manttaaliluku oli 5/6.
Halisten kylän talot sijaitsivat lähellä tosiaan ja lähellä peltojaan. Talojen siirtämiselle lähemmäs peltojaan ei ollut tarvetta. Kylän yleisilme säilyi muuttumattomana. Päämääränä oli saada talon maat mahdollisimman yhtenäiseksi alueeksi.
Maa-alueet jaettiin uudellen niiden laadun mukaan
Peltojen laatu määriteltiin sen mukaan, miten hyvin ne soveltuivat viljelykseen. Laatuluokkia oli kaikkiaan kuusi. Paras oli 6 jyvän maa ja huonoin 3,5 jyvän maa. Niittyjen laatuluokkia oli vastaavasti kahdeksan. Paras oli 6 ja heikoin 1,5. Metsät jaettiin kolmeen luokkaan. Paras oli 6 ja huonoin 2.
Peltojen jyvittäminen oli tärkeä vaihe jaossa. Mitä korkeamman jyväluvun joku peltoala sai, sitä vähemmän sitä jaettiin verrattuna pienemmän jyväluvun peltoon.
Tietyn peltoalan jyväluvun arvioinnissa otettiin huomioon maan laadun lisäksi se, miten se yleensä soveltui viljeltäväksi, miten helppoa se oli aidata, ja erityisesti sen etäisyys talosta. Lähtökohtana oli se, että maan peruslaatu oli ratkaisevaa, eikä sen hoidosta johtuva kulloinenkin viljelykunto.
Halisten kylän pellot saivat parhaat jyvitysarvot: 6 ja 5 mantereisen Maarian kylien pelloista. Tämä selittänee samalla senkin, että Halisten kylä säilytti ikiaikaisen ilmeensä, kun kaikki kylän talot yhä sijaitsevat yhdessä ryhmässä.
Jyvityksestä vastasi tehtävään määrätty maanmittari kahden lautamiehen kanssa. Asianomaisen talollisen lisäksi naapuritalolliset saivat olla mukana toimituksessa. Arviointi tapahtui paikan päällä, kunkin osakkaan pelloilla, niityillä ja metsissä. Arvioluvut merkittiin karttoihin.
Arvioinneista syntyi paljon kiistoja. Kaukaisten metsien laatu voitiin arvioida myös pelkästään asianomaisten kertomusten perusteella.
Maaherra antoi vuonna 1803 määräyksen, jolla Turun kaupunki, Niuskalan virkatalo ja Halisten kylä velvoitettiin rakentamaan tie Halisten myllyille. Kustannukset jaettiin niin, että kaupunki kustansi koko tiestä 2/3 osaa ja Halisten kylä 1/3 tieosuudesta myllyiltä Niuskalan tienhaaraan.
Timo Leinonen