Tuli tuossa joulu mieleen,
sehän hiipii oven pieleen
syksyn kulkeissa talveksi.
Muisteluissa vanhan miehen
nostaa mieleen jouluihmeen,
joka ei muutu ollenkaan.
Jouluhan tuleekin aikanaan.
Aina sitä arvuutellaan,
kilvan sitten ennustellaan,
tuleeko musta, valkea joulu?
Entisaikaa muistellessa,
sitä tässä tuumaillessa,
mieleen nousee vaikeat ajat.
Oli niinäkin aikoina joulu
Ennen kulki hevospelit
sekä omat jalkaparit,
jotka kansaa kirkkoon vei.
Väkeä oli kaikenlaista
miestä, naista sekä lasta
porukassa astumassa.
Kokemaan harras joulu.
Olipa joulut toisenlaiset
itkut itki monet naiset,
kimmelsi ukkojen silmät.
Puitten juurella lumessa,
pelko kuoleman povessa.
Isät ja veljet siellä jossain.
Pelko varjosti joulun.
Kotonakin puutteellista
sokerista, hedelmistä,
sekä paljosta muusta.
Eikähän ollut vaattehissa
silloin paljon hurraamista,
kunhan sai kylmältä suojan.
Tulispa lämmin joulu?
[1] KoroiSet 4/2014, s. 14. Runo löytyy myös Aulis Katajamäen kirjasta Elämää ja ihmisiä Halisissa – Aulis Katajamäki kertoo. Kirjasta löytyy tietoa tästä.
Tulipa sitten toinenkin aika,
yllä uusi, hieno villapaita,
komeat kuviot siinä.
”Pumpustuukii”, ”teryleenee”,
kankaat monet mitkä lienee
tulivat tutuiksi silloin.
Jouluun tuli jo juhlaa.
Nytpä ei osaa ihmisparka,
kun on eessä suuri sarka
tavaroiden paljoudessa.
Lahjaksi nyt mitä ostaa,
epätoivo päätä nostaa,
kun on niillä jo kaikkea.
Miten joulu onkaan vaikea?
Apuun aatos toisenlainen
puutteellinen lähimmäinen.
Mitenkä häntä vois auttaa?
Keksi keinot, mieti mieli,
kuka sen nyt mulle kieli,
tarve tuo oikean lahjan.
Auttamisen aikaa on joulu.
Mielissämme kaikenlaista,
joulun viettoon monenlaista,
paljon on tarjolla meillä.
Löytäneekö alta kaiken
menemisen monenlaisen
Marian sylistä Jeesuslapsen.
Sieltäpä joulumme alkoi.
Aulis Katajamäki