Jaakko Haavio toimi Maarian seurakunnan kirkkoherrana vuodesta 1950 vuoteen 1969. Hän oli merkittävän kulttuurissuvun edustaja, herännäispappi, kirkollisen kulttuurin uudistaja ja vaikuttaja, runoilija ja aktiivinen toimija muutenkin. Hänen aikanaan Maarian seurakunnan jäsenmäärä kasvoi nelinkertaiseksi 10 000:sta 40 000:een.
Haavio sai teologina kunniatohtorin arvon 1973, Kirjailijaliiton palkinnon 1949, Nuoren Voiman Liiton kultaisen ansiomerkin 1957, Kirkon kirjallisuuspalkinnon 1976, Turun kaupungin kirjallisuuspalkinnon 1979. Hän kuoli Turussa 27.5.1984.
Vuonna 2007 Maarian pappilan pihalla esitettiin hänen elämästään kertova Tytti Issakaisen näytelmä Sain kauniin elämän.
Jaakko Haavion vanhemmat
Jaakko Haavion isä, Kaarlo Haavio, oli kotoisin Mynämäen Haapaisten kylästä. Hän otti nimekseen Haavion kylän läpi virtaavan Haaviojan mukaan päästyään Turun klassilliseen lyseoon. Hän oli sukunsa ensimmäinen, joka pääsi opintielle.
Kaarlo Haavio valmistui myöhemmin papiksi. Kaarlon äiti, Kaisa Nivari kuoli Kaarlon ollessa 8-vuotias. Kaisa ja hänen vanhempansa liittyivät tiiviisti Länsi-Suomen rukoilevaisiin.
Jaakko Haavion äiti oli tamperelaisen kartanon tytär, Anna Lydia Haavio – omaa sukua Ahlgren- kuoli jo 1905 Jaakon ollessa alle 2-vuotias. Jaakko syntyi 3.7.1904. Jaakon isän, Kaarlo Haavio toimi silloin pappina Nokian Tottijärvellä.
Perhe muutti Yläneelle 1907, jonne isä oli valittu kirkkoherraksi. Isä avioitui myöhemmin laitilalaisen opettajan Hilja Suvannon kanssa.
Veljet ja sisar
Perheen vanhin lapsi Martti oli syntynyt 1899, Heikki 1901, ja Katri 1903. Martista tuli myöhemmin akateemikko ja tunnettu runoilija P. Mustapää. Heikistä tuli historian opettaja, joka toimi viimeisinä työvuosinaan Turun klassillisen lyseon rehtorina.
Katri avioitui merkittävän runoilijan Otto Mannisen ja kirjailija Anni Svanin pojan, Antero Mannisen kanssa. Antero Manninen oli hallintovirkamies ja tietokirjailija, joka aikoinaan tunnettiin radion tietovisailujen Herra X:nä.
Lapsuus Yläneen pappilassa
Jaakko Haavio vietti lapsuutensa perheensä nuorimpana Yläneen pappilassa. Sisarusten kirjalliset harrastukset alkoivat jo vuoden 1910 paikkeilla vanhimman lapsen Martin johdolla. He julkaisivat kerran viikossa ilmestynyttä Käki – nimistä lehteä, jossa oli paitsi jatkokertomuksia myös runoja.
Jaakkoa sanottiin perheessään Pikkupastoriksi. Hän oli jo hyvin nuorena lapsena sanonut isälleen tulevansa papiksi Yläneen pappilaan, jotta voisi varjella pappilan omenasatoa isänsä sijaan.
Isä oli ollut istuttamassa omenapuita puutarhassa. Isä sanoi silloin Jaakolla, että hän tuskin näkee sitä, että puut ja niiden omenat ovat isoja, koska puut ovat niin hidaskasvuisia.
Ylioppilaaksi Turun klassillisestä lyseosta
Kaikki Haavion pojat kävivät Turun klassillista lyseota. Koulun rehtorina oli Markus Ahlman Metsämäen kartanosta. Jaakko aloitti koulunsa 1915. Heikki siirtyi samaan neljännelle ja Martti kuudennelle luokalle.
Markus Ahlman rehtorina ja hänen poikansa Erik Ahlman klassisten kielten opettajana jättivät Jaakko Haavion mieleen lähtemättömän jäljen; Markus Ahlman kasvattajana ja Erik Ahlman antiikin kulttuurin, sen ajattelun, mytologian ja runouden esittelijänä.
Hän kertoo muistelmissaan, miten hän kerran, aivan ajattelemattomuuttaan, koulunkäyntinsä alkuvaiheessa oli sytyttänyt guttaperkkaisen kynänsä palamaan ennen tuntia. Rehtori Markus Ahlman sattui seisomaan juuri silloin hänen takanaan.
Jaakko hermostui havaittuaan tapahtuman ja heitti hädissään palavan kynän roskakoriin. Roskakorin sisältö syttyi palaan. Pala saatiin pian sammumaan. Rehtori ohjeisti Jaakkoa: ”Tule kello kaksi rehtorin kansliaan”.
Kun Jaakko meni pelkoa tuntien kansliaan, rehtori kysyi: ”Meinasitko polttaa koulun? Tässä ei riitä mikään tavallinen rangaistus. Osaatko pyytää anteeksi?” Jaakko vakuutti osaavansa ja rehtori kehotti pyytämään.
Kun Jaakko pyysi, rehtori vastasi: ”Saat tällä kertaa, mutta älä yritä toista kertaa. Millä sinä sen maksaisit?” Tällä ”rangaistuksella” Markus Ahlmanista tuli Jaakko Haaviolle esikuva ja tien näyttäjä hänen koko tulevalle elämälleen.
Jaakko tapaa Kaisan
Jaakko tapasi tulevan vaimonsa Kaisa Weckströmin koulun iltamamissa 1921 kirjallisuusillan näytelmän järjestelyjen yhteydessä. Klassillisen koulun oppilasjärjestö oli kutsunut tilaisuuteen Turun yhteiskoulun vastaavan järjestön.
Kaisalla ja Jaakolla oli molemmilla tehtävään toimia näytelmässä kuiskaajana, Jaakko kertoo, miten hän saattoi Kaisan tämän kotiportille Puistokadulle. Hän tunsi silloin olleensa rakastunut, ihanasti, palvoen.
Kaisu Weckström asui äitinsä kanssa lähellä Mikaelin kirkkoa Puistokatu 14:ssa. Heidän yhteinen elämänkulkunsa oli alkanut.
Kaisa äiti oli Keitilän rusthollin tytär Naantalin Luonnonmaalta. Kaisa syntyi 1904. Hänen isänsä oli Maarian pitäjän poliisi Maurits Weckström. Isä kuoli pari kuukautta ennen kuin Kaisa kastettiin Maarian pappilassa. Hänet kastoi pastori Kaarlo Tallgren.
Sotilaspastorin virasta pastoriksi Vehmalle
Jaakko valmistui ylioppilaaksi 1923. Hänet vihittiin papiksi 26.7.1926. Jaakko suoritti sotilaspalveluksen ja toimi sotilaspastorina vuoteen 1930, jonka jälkeen hän siirtyi Vehmaalle pastoriksi.
Hänet nimitettiin 1930 Vehmaan seurakunnan kappalaiseksi. Hän oli nimitettäessä. ratsuväkiprikaatin vt. sotilaspastori.
Runokirjat syntyivät koettelumuksista
Vehmaalla asumisen aikana Jaakon puoliso, Kaisa sairastui keuhkotautiin 1931. Kaisa parani täysin vasta 1938. Sinä aikana 1933 julkaistiin Jaakon ensimmäinen runokirja, joka sai nimen Taivaan ovella.
Kirja sai rohkaisevan vastaanoton. Haavion kolmannesta sodan tuntoja käsittelevästä kolmannesta runokokoelmasta Ikikevät vuonna 1947 tuli eräänlainen läpimurto Haavion runoilijauralle.
Herännäispappien yhteisön kautta mukaan Turun kristillisen opistoon toimintaan
Jaakko Haaviolle tärkeä viiteryhmä – Lounais-Suomen herännäispapit – piti ensimmäisen kokouksensa Turussa 23.11.1933. Samaan yhteisöön kuulunut Olavi Kares valittiin Turun kristillisen opiston rehtoriksi 1.9.1930.
Hän toimi opiston rehtorina aina vuoteen 1960 saakka ja johtokunnassa aina vuoteen 1975 Saakka. Hänen kauttaan myös Jaakko Haavio tuli mukaan opiston toimintaan. Hän kuului johtokuntaan vuodesta 1939.
Lupausten lunastusten aika: Yläneen kirkkoherraksi
Isänsä kuoleman jälkeen Jaakko valittiin isänsä Kaarlo Haavion seuraajaksi Yläneen kirkkoherraksi 1935. Ennen kuolemaansa isä vielä kysyi Jaakolta, hakeeko tämä hänen jälkeistä kirkkoherran virkaa, johon Jaakko vastasi myöntävästi.
Hän lunasti näin lapsena antamansa lupauksen isälleen. Tätä virkaa hän hoiti vuoteen 1950 saakka toimien osan ajasta Mynämäen rovastikunnan lääninrovastina. Myöhemmin hänen poikansa Antti toimi myös Yläneen seurakunnan kirkkoherrana.
Sota-aikana elokuussa 1942 Jaakko Haavio sai määräyksen astua puolustusvoimien palvelukseen. Hän toimi uskonnon opettajan tehtävissä Itäkarjalan opettajaleirillä. Vuoden kuluttua hän sai palata takaisin Yläneelle.
Sota-aika oli raskaiden kokemusten aikaa
Tammikuussa 1944 tuli uusi palvelukseen astumismääräys, nyt Maaselän kannakselle raskaan tykistön papiksi. Huhtikuussa 1944 hänet siirrettiin Kustaa Tapolan komentamaan 5. divisioonan Laatokan pohjoispuolelle Syvärille pastoriksi.
Täällä alkoi venäläisten suuhyökkäys 21.6.1944. Raskaiden taistelujen jälkeen divisioona onnistui torjuntataisteluissaan 16.- 17.7.1944 Nietjärvellä, joka vakiinnutti tilanteen tällä suunnalla. Myöhemmin divisioonan komentaja palkittiin toiminnastaan Mannerheim-ristillä nro 160.
Näiden suurtaistelujen aika oli Jaakko Haaviolle erittäin raskaita. Voittosanomat olivat rohkaisseet yleistä mielialaa. Haavio kirjoittaa muistelmissaan:
Täällä elää yhä usko asiamme onnelliseen päätökseen. Mieliala on huomattavasti reipastunut. Perääntyminen pysähtyy. Linjat alkavat pitää.
Samalla hän kertoo, miten hän ja muu papisto on joutunut keräämään ruumiita lähettäväksi haudattavaksi kotiseutujensa multaan. Suurtaistelujen jälkeisiä tunnelmia hän kuvaa päiväkirjamerkinnällään 18.7.1944:
Eilis-ilta ja viime yö olivat koko tähänastisen elämäni raskaimmat. Olisin ollut mieluummin millaisessa kranaattisateessa tahansa kuin kokenut mitä koin. Sotaoikeus on tuominnut 5 miestä kuolemaan, jotka pelkuruuden takia ovat uudistuvasti paenneet linjasta. Tuomio pantiin täytäntöön.
Hän kertoo, miten hän oli ollut tuomittujen seurassa kello 18.00 – 23.00 välisen ajan ja, miten hän oli ottanut vastaan tuomittujen viimeiset terveiset lähiomaisille välitettäviksi. Tuomio pantiin täytäntöön puolenyön jälkeen. Haavio oli heidän seurassaan vielä ennen teloitushetkeä.
Hänet kotiutettiin muutama päivä ennen sotatoimien loppumista 4.9.1944.Sotakokemukset jättivät Haavioon syvät ja pysyvät jäljet. Hänen koko maailmansa muuttui.
Muutoksen halu johdatteli Maarian seurakunnan kirkkoherraksi
Vuonna 1949 hän sai sydänkohtauksen eräillä kinkereillä. Lapset kävivät Turussa koulussa. Perheen taloustilannetta kärjisti se, että perhe joutui lasten koulunkäynnin takia pitämään kahta asuntoa.
Toisaalta Jaakko Haavio halusi vaihtelua ja kokea vielä jotakin merkittävämpää, jotakin sellaista, mitä Yläneellä ei ollut mahdollista kokea. Haavio puki ajatuksensa runoksi:
Virastossa joskus istun
ja mietin näin:
muut lähtivät veljet täältä, minä jäin.
Isä hemmotteli nuorintaan
– voi poikaressu! –
sen haltuun kirjansa jätti
ja kinkerikirstun.
Minut vaatetti kauhtunaan.
Olin pastori nuori ja nätti.
Monet vuodet saarna ja messu
kävi leikiten.
Nyt tuumailen:
takki päältä!
Per Gynt, tule sipulin kuorintaan!
Kun Haavio sitten siirtyi Maarian seurakunnan kirkkoherraksi 1950, sipulin kuorintaa riittikin. Olosuhteet ja haasteet Turussa olivat niin toisenlaiset kuin Yläneellä.
Timo Leinonen