Elämästä sisällissodan jälkeen
Lehtimäelle kuvataide ja musiikki olivat tärkeitä asioita. Musiikin hän sanoi näkevänsä kuvina. Pukeutumisasioissa hän oli vaativa. Erityisen tarkka hän oli ulkoasustaan. Talousasiat hoiti hänen vaimonsa Amanda, joka myös arvioi hänen kirjoituksiaan ja toimi puhtaaksikirjoittajana ja oikolukijana.
Lehtimäelle myönnettiin 600 markan korvaus kivusta ja kärsimyksestä vankeusajasta johtuen. Hänen käytöksensä aiheutti muissa ihmisissä levottomuutta näihin aikoihin. Sairauksistaan johtuen hänellä oli jo vaikeita pakkoliikkeitä, vapinaa ja suonenvedon tapaista nykimistä.
Joskus sattui niinkin, että ihmiset vaativat poliisin pidättämään hänet oudoksi koetun käytöksen vuoksi. Hän ilmeisesti sai kuitenkin korjatuksi henkisen tasapainon tiheään julkaistuilla kirjoituksillaan, niin kirjoja kuin lehtiartikkeleita. Niissä kuvattiin usein sotaa ja väkivaltaa. Vuonna 1921 hän sai 2 000 euron apurahan opetusministeriöltä. Valtion kirjailijaeläkkeen hän sai muutamaa vuotta myöhemmin.
Lehtimäki ei myöhemminkään salannut poliittista menneisyyttään. Hänellä oli laaja tuttavapiiri erilaisista poliittisista näkemyksistä huolimatta. Lehtimäen laajaan tuttavapiiriin kuuluivat mm. Paavo Nurmi, Wäinö Aaltonen ja V.A. Koskenniemi. Isotalo arvelee, että Koskenniemi tunsi sympatiaa Lehtimäkeä kohtaa siksi, että olisi nähnyt heillä olevan samankaltaisia luonteenpiirteitä.
Turun Sanomien toimittajanakin toiminut kirjailija Severi Nuormaa (1965 – 1924) oli Lehtimäen luottohenkilö. Kun Lehtimäki lähti kuin pakoon Amerikkaan, hän jätti romaaninsa Ylös helvetistä – käsikirjoituksen hänelle.
Isotalon mukaan Nuormaa oli ratkaisevassa asemassa siinä, ettei Lehtimäen kuolemantuomiota pantu täytäntöön. Kun Nuormaa huomasi tilanteen uhkaavuuden, hän otti yhteyden Juhani Ahoon, joka alkoi välittömästi vaikuttamaan siihen, että Lehtimäki pelastuisi tuomiolta.
Lehtimäki oli hyvin tiiviissä kirjeenvaihtosuhteessa Ilmari Kiannon (1874 – 1970) kanssa. Kiannon kautta Lehtimäki tutustui myös muihin suomalaisiin silloisiin kirjailijoihin kuten pappina toimineeseen Arvi Järventaukseen (1883 – 1939), josta Lehtimäki sai henkisen tukijan. Kirjeessään Lehtimäelle Järventaus kirjoittaa:
—Sinä olet – niin kuin Ilmari Kianto sanoo `hehkurinta´. Ja se on sentään ihana asia. Sielun hehku, hengen nälkä – ne ovat sentään enemmän kuin tämä maallinen mammona. Eikö henki ole enempi kuin ruumis? Ja se sana on totta.
Lehtimäki kävi usein Helsingissä tapaamassa sikäläisiä taiteilijapiiriin kuuluvia ihmisiä. Näihin kuuluivat esimerkiksi Eino Leino ja Uuno Kailas. Mukana oli Lehtimäen poika, tuleva taidemaalari Armas Lehtimäki, joka on myös kertonut muistikuvistaan näistä matkoista ja tapaamisista.
Ylivoimainen ilma-ase rauhan takeeksi
Lehtimäki kirjoitti ja puhui rauhasta samalla kun hänen ajatuksensa askaroivat asetuotannon parissa. Hän perusteli toimintaansa sillä, että sota ja sen mielettömyys tulee tuhota sen omilla aseilla. Yrjö Kallinen (1886 – 1976) kuului hänen keskustelukumppanisiinsa ja ystäviinsä.
Heillä olikin paljon yhteistä. Kumpikin oli sodanvastaisia kansanvalistajia, jotka olivat saaneet sisällissodassa kuolemantuomion, mutta selvinneet siitä hengissä, ja jotka askartelivat elämän peruskysymysten parissa koko ikänsä.
Kallinen luotti ihmisten henkiseen kasvuun ja teosofian oppien rauhanpyrkimyksissään. Lehtimäki sen sijaan oli enemmän kiinnostunut aseista ja tekniikasta ja näiden suomista mahdollisuuksista. Hänelle avain kestävään rauhaan oli ylivoimainen ase, mikä pelkästään omalla olemassa olollaan oli omiaan ehkäisemään aggressiot.
Kirjassaan Ylös helvetistä hän oli luonut mallin siitä, miten tällaiseen rauhantilaan päästään, kunhan vain kehitetään riittävän tehokas ilma-ase. Ajatuksena oli, että jos puolustava ilma-ase on riittävän ylivoimainen, hyökkäyssodat ja sodan ylipäänsä menettävän merkityksensä valtioiden välisissä suhteissa. Sodat loppuisivat.
Lehtimäen ajatukset askartelivat vuosikausia oman asekehittelynsä ja keksintöjensä kanssa. Pääkeksintö erityisen tehokas ilma-ase, jonka tarkempi sisältö on kuitenkin jäänyt arvailujen varaan, vaikka Lehtimäki laati keksinnöstään piirustukset ja esitteli keksintöään lehdistöllekin. Hän yritti saada myös puolustusvoimat kiinnostumaan asiasta.
Lehtimäki ei kuitenkaan onnistunut saamaan puolustusvoimia hankkeen taakse, eivätkä hänen selostuksensa ja suunnitelmansa avautuneet muille siinä määrin, muut olisivat vakuuttuneet asekeksinnön merkityksestä. Tämä masensi entisestään kirjailijaa.
Elämä päättyy
Lehtimäki oli hoidettava Paimion Parantolassa 7 – 8 kuukautta 1933. Lehtimäki asui viimeiset ajat Turussa Vuorikadulla. Hän pelkäsi kuolla tukehtumalla verensyöksyyn. Siksi hän pyysi poikaansa lataamaan pistoolin valmiiksi tuntiessaan loppunsa lähestyvän. Hän kuoli kuitenkin muuten 25.5.1937, eikä pistoolia tarvinnut käyttää.
Turun Sanomat kirjoitti muistokirjoituksessaan Lehtimäestä:
Innostus venäläistyttämisen vastustukseen johti hänet pohtimaan kansallisia ja myös sosiaalisia kysymyksiä…
Turun Taiteilijaseuran aloitteesta syntynyt hautamuistomerkki paljastettiin Turun hautausmaalla 11 vuoden kuluttua kirjailijan kuolemasta 6.6.1948. Hautamuistomerkki on tehty Vehmaan mustasta graniitista. Siinä on Jussi Vikaisen luoma pronssiin valettu kohokuva Konrad Lehtimäen kasvojen profiilista.
Turun Taitelijaseuran silloinen puheenjohtaja, teatterijohtaja Toivo Hämeranta piti patsaan paljastuspuheen. Siinä hän määritteli Lehtimäen elämänfilosofian tunteiden vastakkainasettelun kautta seuraavasti:
Ei voi tulisieluisesti rakastaa vapautta vihaamatta vapauden sortajia; ei voi rakastaa rauhaa vihaamatta sotaa.
Vuonna 1983 Jouko Grönholm toteaa artikkelissaan Lehtimäestä, kun tämän syntymästä oli tullut 100 vuotta:
Tänään luettuna Lehtimäen kirjat eivät ehkä ole `suuria´ – mutta erään kiintoisan näkökulman todellisuuteen ne välittävät.
Valtiopäiväneuvos Ensio Laine teki vuonna 1999 ehdotuksen Turun kaupungin nimistötoimikunnalle siitä, että Konrad Lehtimäki olisi saanut Turussa nimikkokadun tai vastaavan. Ehdotus ei ole kuitenkaan vielä toteutunut.
Jouko Grönholm kirjoittaa Turun Sanomassa 16.5.2017 julkaistussa artikkelissaan Lehtimäestä ja hänen merkityksestään nykypäivälle:
Lehtimäki oli kaikkea muuta kuin aurinkoinen ja kepeä humoristi. Niin kuin Lehtimäen koko tuotanto osoittaa, hän oli joutunut monin tavoin kohtaamaan elämän varjopuolet. Ne jättivät hänen kynän jälkeensä lähtemättömän jäljen. Siksikin Ylös helvetistä sadan vuoden takaisen kotimaisen sanataiteen muistettavimpia teoksia.
Timo Leinonen
LÄHTEET
Grönholm, Jouko. Klassikon fantasiamaisemaa hallitsee dystopia. 1917 Lehtimäki. Turun Sanomat 16.5.2017.
Kuvat. Kimmo Lehtimäen sukualbumi.
Isotalo, Kaarlo. Konrad Lehtimäki – Hehkurinta. Karisto Oy. 1986.
Jäntti, Yrjö (toim.). Konrad Lehtimäki teoksessa Suomen sana – kansalliskirjallisuutemme valiolukemisto. Nro 12, 1965, s. 36 – 364 (Valtiopäivät 1914).
Laine, Ensio. Selvitys Turun kaupungin nimistötoimikunnalle Konrad Lehtimäen asuinpaikoista Turussa. 27.5.1999.
Lehtimäki, Kimmo. Verner Lehtimäki – Punapäällikkö. Kustannusosakeyhtiö Revontuli. 2015.
Lehtimäki, Kimmo. Kirje kirjallisuustoimittaja Seppo Puttoselle. 12.11.2017.
Palttala Arvo A. Vahdon pitäjässä vapaussodan aikana. Suomen vapaussodan itsenäisyysarkisto N:o 17, 2.5.1934, muistelmakirjoitus
Palmgren, Raoul. ”Konrad Lehtimäki” teoksessa Palmgren, Raoul. Joukkosydän II. Vanhan työväenliikkeemme kaunokirjallisuus II. WSOY. 1966, s. 177 – 226.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Konrad_Lehtim%C3%A4ki
Turun Sanomat. Kirjailija Konrad Lehtimäen hautamuistomerkki paljastettiin eilen Turun uudella hautausmaalla. ”Konrad Lehtimäen elämä oli tarmon ja ihanteiden sankaritarina”. 7.6.19148.