Mikael Agricola -symposiumin seminaariosio keräsi noin 60 asiasta kiinnostunutta osallistujaa opistolle 11.3.2017. Tilaisuuden alustajat edustivat kukin eri tieteenalaansa. Yhteistä heille oli kiinnostus Agricolaa ja hänen elämäntyötään kohtaan. Seuraavassa on selostukset esitysten sisällöistä.
Seminaarin avaus
Tilaisuuden avasi KoroiSet – lehden vastaava päätoimittaja Tapio Jokinen.Hän totesi, että Agricolan on tehnyt ajankohtaiseksi parhaillaan vietettävä reformaation merkkivuosi. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun Martti Luther julkaisi teesinsä Saksassa. Siitä käynnistyi uudistusliike, joka vaikutti aikoinaan koko Eurooppaa ja sitä kautta koko maailmaan
Hän kertoi, että tilaisuus oli kuudes kulttuurivaikuttajien elämää ja töitä valottavien symposiumien sarjassa. Ensimmäisessä 2012 nimikkohenkilönä oli Erik Ahlman ja nyt siis Mikael Agricola. Kaikilla näillä nimikkohenkilöillä on ollut liittymä Maarian alueeseen. Näin myös Mikael Agricolalla, joko on ollut Maarian kirkkoherrana, vaikka hän ei itse sitä virkaa varsinaisesti hoitanut.
Symposiumien tunnusmerkkinä on ollut myös se, että alustajien joukossa on ollut nimikkohenkilöiden sukulaisten edustajia. Tämänkin piirteen voidaan sanoa täyttyneen; Ensimmäinen alustaja Juhani Holma on Agricolan nuorimman sisaren jälkeläinen kolmannessatoista polvessa. Tilaisuuden valmistelussa on ollut mukana Mikael Agricola – seura asiantuntemuksineen. Tilaisuuden avaaja kiittikin erityisesti seuran panosta tilaisuuden sisällön suunnittelussa.
Seuraavassa selostan alustusten sisältöjä, kuten olen ne kuulijana ymmärtänyt.
Agricola teologina
Juhani Holman mukaan Agricolan teologista ajattelua on vaikeaa määritellä. Turku on palannut niin usein, että dokumenttien löytyminen on vaikeaa. Hän persoonallisuutensa löytyminen ja ajatuksiensa tulkitseminen on yhtä vaikeaa kuin kasvonpiirteiden jäljittäminen.
Holma vertasi yritystä määritellä Agricola teologiksi yritykseen määritellä poro kotieläimeksi. Molempiin pätee se, että ne sekä ovat ja eivätkä ole näitä.
Agricola on Holman mukaan myyttinen henkilöhahmo, jopa myyttisempi vielä kuin Mannerheim. Näkökulma kumpaakin on vaihtunut sen mukaan, mikä on kulloinkin ollut ajankohtaisen tuntuinen näkökulma.
Suomalaiskansalliseen heräämisen aikana 1800 – 1900 luvulla tarvittiin Agricolan kaltaisia esikuvia. Kirkossa vaihtelee eri aikoina erilaiset suuntaukset. Agricolan teologista ajatteluakin on vielä syytä tutkia nykypäivän näkökulmasta.
Kaikkia kirjoja ei ole vielä käännetty nykysuomeksi. Kirjat tarjoavat mahdollisuuksia uusiin näkökulmiin. Agricolalle ei tehdä oikeutta, jos hänet jätetään vain 1800 – 1900 – luvuilla vaikuttaneiden protestanttisten teologisten suuntausten kuvaamaksi.
Agricola oli Holman mukaan ennen kaikkea sillanrakentaja, vanhoillinen ja maltillinen. Hänet voidaan Simo Heinisen esittämällä tavalla tapaan määritellä humanistiseksi reformaattoriksi, eikä niinkään uskonpuhdistajaksi. Ei voida myöskään yksiselitteisesti osoittaa, että hän olisi omaksunut Lutherin opit ja innostunut niistä.
Agricola toimi Turussa 8 vuotta ennen Wittenbergin aikaa. Siitä ajasta hän oli 7 vuotta piispa Martti Skytten apulaisena. Skytten vaikutusta ei ole tarpeeksi painotettu lähteiden puuttumisenkin takia. Skytte oli oppinut mies ja arvostettu teologi, eikä suinkaan mikään vanha höppänä.
Agricolan Turun alkuaikoina vaikuttavina ajatussuuntina Turussa olivat reformikatolisuus ja raamattuhumanismi. Näiden varaan Agricolakin muodosti varaan oman maailman näkemyksensä.
Sekä Viipurissa että Turussa oli dominikaanikonventti. Dominikaaninen vaikutus vallitsi myös liturgista elämä Turussa. Turussa ollessaan Agricola ei ole voinut välttyä dominikaanien vaikutukselta. Hänen mottonsakin ”studeerata, saarnata ja rukoilla”, on kuin suoraan dominikaaneilta.
Kun Agricola palasi opiskelumatkaltaan Wittenbergistä, hän syystä tai toisesta myi Lutherin postillan ja hankki humanistisen suuntaukseen liittyviä kirjoja. Hän ei myöskään suomentanut Lutherin Vähäkatekismusta. Kirja julkaistiin kauan hänen kuolemansa jälkeen. Holma kysyikin: ”Miksi näin oli? Haluttiinko ollenkaan ajaa reformaatiota?”
Holman mukaan Agricolaa ei voida perustellusti kutsua reformaattoriksi. Hänen aikanaan ei julkaistu myöskään minkäänlaista Lutherin reformaatiota selventävää kirjallisuutta Suomessa.
Agricolan ajatuksena oli, että rukouselämän tuli jatkua niin kuin se siihenkin asti on jatkunut.
Hänen Rukouskirjastaan tuli hyvin laaja. Se on rakennettu suurimmalta osin keskiaikaisten lähteiden varaan. Se on Agricolan itsenäisin työ. Teologina Agricola oli kirkon keskiaikaiseen perinteeseen rakastunut mies, jolle rukouselämä oli tärkeää. Rukouksissa taas korostui ehtoollisen merkitys.
Lopuksi Holma yhteenvetona totesi, että vielä 1900-luvun alussa Agricolaa pidettiin luterilaisempana, mitä hän on aikoinaan ollut. Nyt häneen voidaan suhtautua ekumeenisemmin. Hänen teologiassaan oli piirteitä raamattuhumanismista, reformikatolisuudesta ja dominikaanien ajattelumaailmasta. Holma päätti esityksensä rinnastukseen: ” Jos poroa voi pitää puolikesynä kotieläimenä, niin tällainen on Agricolakin teologina ainakin suhteessa Lutherin paliskuntaan.”
Agricola ja Kuningas Kustaa Vaasa
Simo Heinisen mukaan uskonpuhdistus -sana tuli suomenkieleen 1800-luvulla. Samanlaista sanaa ei ole missään muussa kielessä. Sanan omaksuminen liittyi kansalliseen heräämisen. Aiemmin 1700-luvulla puhuttiin reformaatiosta.
Agricola ei ollut samanlainen reformaattori kuin Olaus Petri, joka kirjoitti 1520-luvulla poleemisia teoksia. Agricolan aikana sellaisiin kirjoituksiin ei enää ollut tarvetta. Hänen aikanaan 1540-luvulla ajattelun suunta oli jo kääntynyt reformaation puoleen.
Kustaa Vaasa ei ollut piispojen ystävä. Hän oli selviytynyt Tukholman verilöylystä 1520, jota oli ollut järjestämässä myös silloinen arkkipiispa Kustaa Trolle. Olaus Petri oli jo siihen aikaan käynyt Wittenbergissä opiskelemassa.
Hän oli oppinut sieltä, että paavin vallalle ei löydy Raamatusta tukea. Vaasa kuunteli tätä mielellään. Reformaatio tarjosi hänelle teologiset aseet kirkon taloudellista ja poliittista valtaa vastaan.
Vaasa katkasi välit paaviin jo 1523 kirjeellään. Hän otti itselleen myös piispojen nimitysvallan. Näin siirryttiin valtiokirkolliseen aikaan, jota kesti vuosisatoja. Siinä ajattelutavassa valtiolle kuuluu vastuu myös alamaisten hengellisestä elämästä.
Reformaatio eteni hitaasti, koska Vaasa ei halunnut, että olisi syntynyt kapinayrityksiä. Tapahtuneilla kansannousuilla vastustettiin muutoksia. Niillä pyrittiin puolustamaan vanhaa järjestelmää. Vaasa pystyi ne tehokkaasti tukahduttamaan. Reformaatio ei tapahtunut Ruotsissa kansan tahdosta, vaan vastoin kansan tahtoa Heinisen mukaan.
Agricola joutui tekemisiin Kustaa Vaasan kanssa ollessaan opiskelemassa Wittenbergissä. Hän kirjoitti Vaasalle kaksikin anomuskirjettä, ensimmäinen latinaksi ja toinen ruotsiksi. Kumpikaan ei tuottanut tulosta.
Koulumestarina ollessaan hän joutui taipumaan Vaasan tahtoon. Koulun tuli asettaa valtiohallinnon tarpeet etusijalle. Hän joutui lopulta eroamaan virasta Paavali Juustenin saadessa viran.
Piispa Skytte kuoli 1550. Virka täytettiin kuitenkin vasta 1554. Vaasa halusi vähentää Turun piispan valtaa. Hiippakunta jaettiin. Agricola sai Turun ja Juusten Viipurin hiippakunnan. Jako ei miellyttänyt Agricolaa.
Piispan valassa Agricolan oli vakuutettava olevansa uskollinen kuninkaalleen. Piispan nimeäkään ei käytetty. Tosin uusi nimi ei säilynyt käytössä kauan. Piispan vihkimisestä puuttui paavillinen öljyllä voiteleminen. Agricola protestoi järjestämällä piispan messun vanha tradition mukaan.
Agricola joutui jo ilmeisesti virkansa puolesta osallistumaan rauhanneuvotteluvaltuuskuntaan Venäjälle 1557. Paluumatkalla hän sitten kuoli 9.4.1557. Hänet haudattiin Viipuriin.
Lopuksi Heininen ikään kuin tiivisti Agricolan suhteen Kustaa Vaasaan kertomalla Agricolan tekemään reunamerkinnästä kirjaan, jossa pohdittiin kuninkaan ja tyrannin eroa seuraavasti; ”Kuningas hallitsee kansan tahdosta, kun taas tyranni vastoin kansan tahtoa.”
Agricola suomen kirjakielen luojana
Kaisa Häkkisen mukaan Agricola ei ollut ainoa, joka kirjoitti suomenkielellä. Hän oli kuitenkin ainoa, joka sai kirjansa painetuksi. Painetun tekstin merkitys oli vain paljon suurempi kuin yksittäisten käsikirjoitusten.
Agricolan aikaan Suomi oli erilainen kuin nyt. Asukkaita oli ehkä noin 250 – 300 000. Asustus ei ollut tasaisesti jakautunut. Pohjoisraja oli selkiintymätön.
Hiippakuntia oli vain yksi ja kaksi Agricolan ollessa piispana. Pappeja oli 150, seurakuntia 103 ja kaupunkeja 6. Kaupungit olivat kansainvälisiä kauppapaikkoja ja ne sijaitsivat rannikolla. Niiden nimet olivat ruotsinkielisiä.
Agricola oli syntyisin Pernajasta, jossa puhuttiin sekä ruotsia että suomea. Ei ole kiistatonta tietoa siitä, oliko ruotsi tai suomi hänen äidinkielensä. Hän osasi kumpaakin kieltä. Häkkinen korosti sitä, että Agricola on käyttänyt omissa runoissaan suomenkielen rakenteita taidokkaasti. On vaikeaa kuvitella, että hän olisi kyennyt tähän vain ruotsinkielisenä. Hän osasi suomea syntyperäisen kielenkäyttäjän tavoin.
Agricola on saanut vaikutteita kielenkäyttöönsä vironkielestä. Pernaja on Suomenlahden rannalla. Kauppaa on käyty suomenlahden yli. Viipurissa hän oppi latinaa. Kaupungissa puhuttiin alasaksaa, jota Agricola myös osasi. Siellä puhuttiin myös venäjää. Agricolan venäjänkielen taitoa ei tiedetä. Wittenbergissä hän opiskeli kreikkaa, mutta ehkä ei hepreaa.
Raja eri kielien välillä ei liene ollut selvä ja ylittämätön. Suomeakin puhuttiin eri paikoissa eri tavalla, koska ei ollut mitään kielenkäyttöä ohjaavaa kirjakieltä. Suomen yleiskieli on oikeastaan syntynyt vasta 1800-luvulla, ensin kirjoitettuna ja sitten puhuttuna.
Yleiskielen esiaste on kehittynyt nykytutkimuksen valossa kaupungeissa. On todettu. että kun ihminen muuttaa kaupunkiin maaseudulta, häviävät vähitellen kaikkein leimallisimmat murrepiirteet. Sitä kautta syntyy ikään kuin yleispuhekieli.
Agricolan teksteistä on luettavissa, että hänestä papit eivät osanneet latinaa riittävästi. Pappien piti opetella myös ruotsia. Kun tuli kirjat, ei enää tekosyytä olla osaamatta! Suomenkieltä kohtaan oli myös paljon vastustusta. Sitä ehkä pidettiin liian arkisena. Agricola valitti torjuvaa suhtautumista siihen. Mutta runoissaan hän uskoi myös toisenlaisen ajan pian tulevan.
Agricola virsirunoilijana
Erkki Tuppuraisen mukaan vuoden 1986 virsikirjassa on 6 virttä, jossa on viittaus Agricolaan. Osa niistä perustuu dominikaanisiin hengellisiin lähteisiin.
Tuppuraisen mukaan tekstien laulettavuus ei ollut tärkeää Agricolalle. Hän ei myöskään suunnitellut suomalaista virsikirjaa.
Hänen jälkeensä uusien suomenkielisten virsien suhteen seurasi tyhjä kausi. Sen päätti vasta Jakobus Finnon virsikirja vuodelta 1583. Seurakuntien osallistuminen virsien lauluun yleistyikin vasta 1600-luvulla.
Tästäs sielus herkut!
Professori emerita Irmeli Helin Turun Lausuntakerho ry:stä esitteli Agricola – symposiumin toisen osion, runoillan Tästäs sielus herkut Agricolan päivänä 9.4.2017 Maarian pappilan tallissa.
Siellä ei vain kerrottu Agricolasta, vaan annettiin Agricolalle itselleen hänen omien tekstien kautta puhevuoro Kaisa Häkkisen antamin ohjein.
Lopuksi puheenjohtaja päätti tilaisuuden toivottaen kuulijat tervetulleiksi runoiltaan, jossa oli tarjolla myös Siru Rantalan varta vasten tilaisuutta varten luoma Agricola – leivos. Järjestäjät olivat sen koemaistiaisissa todenneet herkulliseksi.
Timo Leinonen
Lyhennelmä artikkelista on julkaistu KoroiSet 2/2017, ks. tästä.