Ympäristö ja sen merkitys ihmiselle
Halisissa asuva ja toimiva kankuri, värjäri ja villaintoilija Hannele Köngäs kertoo
Pohdin monesti mielessäni sitä, miten ympäristö vaikuttaa siihen, mistä olemme kiinnostuneita ja mistä innostumme. Olen kankuri eli kangaspuilla kutoja, villaintoilija ja kasvivärjäri. Kiinnostukseni kohteena ja innoittajanani on ollut tekstiilihistoria. Voin sanoa asuvani tekstiilihistorian keskellä. Tuvan ikkunasta katsellessani näen Halisten kosken ja joen vastarannalla Kaarinan kirkkomäen, jota vastapäätä joen toisella puolella on Koroinen. Kilometrin päässä jokivartta ylöspäin mentäessä on Kuralan Ristimäki ja siitä noin kilometri eteenpäin Ravattulan Ristimäki. Vielä pidemmälle mentäessä on Liedon Ristinpelto, Vanhalinnaa vastapäätä tällä puolella jokea. Kaikki nämä paikat liittyvät vahvasti suomalaiseen tekstiilihistoriaan.
Suomen tekstiiliteollisuus alkoi Halisten koskella
Voidaan ajatella suomalaisen tekstiiliteollisuuden alkaneen Halisten koskelta vuonna 1549. Tuolloin otettiin käyttöön Turun Linnan vesikäyttöinen vanutusvalkki, jonka avulla vanutettiin ts kutistettiin hienompaa villakangasta veraksi ja karkeampaa villakangasta saraksi. Sarka oli 1900-luvun puolelle asti suomalaisten suoja- ja arkivaatekangasta. Sarka piti tuulta ja hylki vettä, se vastasi nykyistä ”coretexiä”. Veli-Pekka Toropainen kertoo Halisten valkkimyllyn toiminnasta erinomaisessa artikkelissaan ”Aurajoen Halisten historiaa” (Suomen Sukututkimusseuran Vuosikirja 48 /2015).
Sarka ja verka toimivat Turun Linnassa palkanmaksun välineinä ja niitä tarvittiin vuosittain isoja määriä. Toropaisen mukaan Turun verkaa olisi kudottu Turun Linnan kutomossa. Kudonnan siirryttyä Halisiin nimi muuttui Halisten veraksi. Vuonna 1577 kudottiin ja vanutettiin Halisissa 495 metriä Halisten verkaa ja 138 metriä Halisten sarkaa (noihin metrimääriin en ihan kyllä yllä omassa kutomossani). Tuohon aikaan Halisten verstaasta vastasi Esko Vantmakare. Verkaa ja sarkaa oli 1500-luvulla lampaan luonnollisten värien valkoisen, harmaan ja luonnonmustan lisäksi sinisenä, punaisena ja keltaisena. Sattumaako vai mitä, sillä käytän samoja viljeltyjä värikasveja kuin Halistenkosken entiset värjärit: sinilastua, morsinkoa, värimataraa ja väriresedaa. Kutomani villahuivit ovat kevyesti vanutettuja, ei kuitenkaan veraksi saatikka saraksi asti.
Mikä valkki on?
Moni on varmaan pohtinut nimeä Valkkimyllynkuja ja mikä valkki oikein on ? Valkissa siipirattaaseen ränniä myöten ohjattu vesi pyörittää tapillista akselia, joka puolestaan saa vanutustukit liikkeeseen, jyskyttämään kaukalossa olevia villakankaita, jotta ne kutistuisivat ja tiivistyisivät. Vanutuksen aikana valkki välillä pysäytettiin, jotta kaukalossa olevat kankaat saatiin käänneltyä ja samalla kaadettua kuumaa vettä padasta kaukaloon.
Sarkakankaiden yhteydessä on myöhemmin puhuttu kokotampista, jolloin kangas on kutistunut 50 prosenttia ja sarka on tosi tömäkkää. Oli myös olemassa käsitteet ½ – ja ¼ – tampit, jolloin sarkakankaat eivät ole niin jäykkiä kuin tuo kokotamppi. Saran laatuun vaikutti oleellisesti myös villan laatu ja kudotun kankaan tekninen rakenne ja tiheys. Hienoimmat ja parhaimmat villat valittiin verkaan, joka vanutettiin kevyemmin.
Kerstin Gustfssonin mukaan saran vanutus vesikäyttöisellä valkilla kestää muutamasta tunnista 10-12 tuntiin riippuen siitä, mikä vanutusaste halutaan. Vanutuksen jälkeen verka- ja sarkakankaat pingotettiin kuivumaan raameihin. Kuivumisen jälkeen kankaan pinnan nukka vielä leikattiin jättisaksilla. Esko Vantmakare tiimeineen hallitsi monta työvaihetta kutomisen ja värjäyksen lisäksi.
Ruotsissa ja Norjassa on entisöity muutamia vesivoimalla käyviä vanhoja valkkeja, rakennettu uusiakin. Jos joku teistä sattuu vierailemaan Tukholman Skansenin museossa elokuussa käsityötaidonpäivien aikaan, voi siellä nähdä ja kuulla vesikäyttöisen vanutusvalkin toiminnassa.
Turun keskiaikaisten sarkojen salaisuuksia ratkomassa
Tein 2000-luvun alussa yhteistyötä arkeologi Heini Kirjavaisen kanssa ratkoen Turun keskiaikaisten sarkojen salaisuuksia. Heini on tutkinut Åbo Akademin tontin keskiaikaisia tekstiililöytöjä ja niiden joukossa oli myös muutamia sarkakangaspaloja. Yritimme rekonstruoida Turun 1400-luvun alun keskiaikaista sarkaa, siis ennen Halisten valkin aikaa olevia sarkakankaita. Heini analysoi villan laadun, langan vahvuudet, langan kierteet, kankaan tiheydet ja värit. Minä puolestani kehräsin ja osittain kehruutin langat tutkituista villatyypeistä, kudoin, värjäsin ja vanutin sarat. Kutomisen jälkeen pesin kankaat ja värjäsin yhden niistä siniseksi morsinko – nimisellä kasvilla (morsinko lat. Isatis Tinctoria).
Sarkojen vanutus polkemalla saavissa ei ollut aivan helppoa, sillä villakankaat eivät lähteneet millään kutistumaan. Tuntien polkemisen jälkeen laitoin kankaan lopulta pesukoneeseen, jolloin se kutistui noin 40% , siis melkein kokotamppi. Tämän jälkeen pingotin tai oikeammin naulasin sarkakankaan trukkilavakehikon ympärille. Sinisen saran laatu oli hyvä toisin kuin punaisen värimataralla (Rubia Tinctorum) värjätyn. Vähäinen kokemukseni pitkäkuituisen villan käyttäytymisestä vanuttamisessa paljastui tämän kankaan yhteydessä.
Punaiseksi värjätystä kankaasta tuli vanutuksen jälkeen nyppypintaista, sinänsä kaunista bouclékangasta. En ollut ennen kehruuta erottanut ahvenanmaanlampaan pitkää peitinvillaa sen lyhyestä alusvillasta. Sekoitin kyllä peitinvillat ja alusvillat hyvin yhteen sillä, seurauksella, että pehmeä alusvilla kutistui ja vanui peitinvillan jäädessä lenkeiksi kankaan pinnalle. Sarkakankaat olivat näytteillä Turun Linnan näyttelyssä Got Woldes – elämää keskiajan Turussa
Arvostan suuresti rautakauden ja keskiajan kehrääjiä, kankureita ja värjäreitä. Heidän villamateriaalin tuntemuksensa on ollut aivan ainutlaatuista, sillä he ovat osanneet aina valita käyttötarkoitukseen sopivan villalaadun. Heidän tekninen taituruutensa mm kehruussa, loimipainoisten pystykangaspuiden käytössä, lautanauhojen kudonnassa ja kasvivärjäyksessä on ollut aivan toista luokkaa kuin meidän nykykäsityöläisten.
Me joudumme opettelemaan rautakauden ja keskiajan kädentaitoja useasti yrityksen ja erehdyksen kautta, vaikka meillä olisi materiaalin ja tekniikan nykyaikainen perusosaaminen hallinnassa. Huippulaatuista sarkaa on löytynyt Ravattulan Ristimäen kaivauksissa. Naisen 1200-luuvun alkuun ajoitetusta haudasta löytyi jäänteitä punaisista sarkasukista, mitkä ovat ensimmäiset löydetyt ommellut kangassukat Suomessa.
Tuotanto Halisten verstaalla päättyi vuoteen 1635 mennessä. Toisinaan katsoessani tuvan ikkunasta koskelle päin näen Esko Vantmakaren kävelemässä koskelta Valkkimyllynkujaa ylöspäin.
Turussa 4.12.2022 Hannele Köngäs
Yritykseni toiminnasta löytyy tietoja osoitteesta: https://www.waveweaverswool.fi/
Lähteitä
Kerstin Gustafsson, Vadmal, tradition och förnyelse ((1992)
Veli-Pekka Toropainen ”Aurajoen Halisten historiaa” (Suomen Sukututkimusseuran Vuosikirja 48 /2015).