Turun Lausuntakerho ry:n tuottama runo- musiikkiesityksen KAIVO ensi esitys oli 27.9.2020 Martin kirkossa. Esitys oli vaikuttava. Seuraavassa kaksiosaisessa artikkelissa sivulla esitellään yhden katsojan, Irmeli Helinin ja sen jälkeen yhden esittäjän, Timo Leinosen kokemuksia ja ajatuksia heidän itsensä kertomina.
Esityksen perustana on Lasse Vahtolan käsikirjoitus Jylhän Talvisotaan liittyvästä Kiirastuli -runokokoelmasta. Esityksen ohjaaja ja kertoja Maaret Perälä on muokannut käsikirjoitusta uudistaen runojen esitysjärjestystä ja lisäten muutaman runon Jylhän muusta tuotannosta.
Musiikista ja lauluista vastasi The Blond Aleksandra, eli Auni Franti, Varpu Ruohonen ja Lasse Vahtola. Lausujina olivat Timo Leinonen, Matti Pennanen, ja Reijo Virtanen.
Katsoja, Irmeli Helin kertoo kokemuksiaan
Tämän artikkelin kirjoittajat puolestaan ovat Jatkosodan päättäneen aselevon syksyllä syntyneitä. Kummallakaan ei näin ole omakohtaisia muistoja sodasta. Tunnelmia ja kertomuksia he sen sijaan ovat lapsuudessaan aistineet ja kuunnelleet, kun aikuiset ovat puhuneet muistoistaan ja kokemuksistaan.
Ne ovat jättäneet syviä jälkiä sekä heihin että kenties suurimpaan osaan ensi-illan kuulijoista. Toinen meistä on myös kirjoittanut lyhyen mutta tyhjentävän elämäkerran Yrjö Jylhästä. Omakohtaiseksi runot ja Karjalan kannaksen maisemat tekee hänen oman enonsa kaatuminen Talvisodassa lähellä Taipaleenjokea.
Yrjö Jylhä oli paitsi runoilija, myös toimittaja ja kääntäjä. Talvisodassa hän toimi 250 soinilaisen miehen komppaniapäällikkönä ja menetti heistä monta Taipaleenjoen taisteluissa, mutta säilyi itse hengissä.
Sodan kauhut ja kärsimykset velvoittivat hänet kuitenkin välittämään suurelle yleisölle viesti taisteluissa mukana olleilta, kentälle jääneiltä ja sodan kauhuista selvinneiltä mutta niiden muistoista tuskin koskaan irti päässeiltä (Leinonen 2020: 3, 8).
Turun Lausuntakerhon esitys oli vahvaa ja vaikuttavaa Jylhän tulkintaa, ei pelkästään sodasta kumpuavaa tuskaa, ahdistusta ja toivottomuutta, vaan myös nykyihmisen tunteiden tuomista esiin vaikkapa tänä pandemian aikana, jolloin ihmismieli väkisinkin synkistyy, ja pelko lähipäivistä pyörii kaiken aikaa ajatuksissa.
Meille nykypäivän vitsausta vastaan sotiville Jylhän teksti avautuu vahvana, eikä sitä kenties olisi voinut syntyäkään ilman voimakkaita tunnekokemuksia, joihin Jylhä itse jäi tavallaan kiinni, mutta joihin ei tänä päivänäkään ole vaikea samaistua. Se meidän on avoimesti myönnettävä. Sitä vastoin vielä parikymmentä vuotta sitten tällaiset tunteet olisivat vaikuttaneet jopa aikansa eläneiltä.
Lausuntakerhon esityksen kokonaisuus, runon, kertomuksen ja musiikin etenevä vuoropuhelu kosketti pandemian keskellä sinnitteleviä ihmisiä, joille pienikin rajoitus saattaa elämässä tuntua suurelta – kunnes sitä vertaa sota-ajan kärsimyksiin ja menetyksiin niin sotatantereella kuin kotirintamallakin.
Nainen kertojana, miehet lausujina, naiset laulajina ja lopuksi yhdessä laulettu virsi loivat tilanteeseen jännitteen, joka näkyi niin kuulijoiden kuin esiintyjienkin kasvoilta ja olemuksesta. Äiti ja poika ja loppuvirsi, joka kuvaa ikään kuin ennalta aavistetun kohtalon nostamia tunteita juuri ennen korsun tuhonnutta täysosumaa, kostuttivat kaikkien kirkossa olleiden silmät.
”Sana rauha ja kuolleet rauhan sai” tai ”Kuka vois tänä päivänä kuolla, tänä päivänä maaliskuun”… ovat ensimmäisiä säkeitä Jylhän runoista, jotka tulivat valituiksi Lausuntakerhon esityksiin. Ne ovat väkeviä tuntemuksia, kuten Kaivo-runon säkeistöjen ja lopun säe ”veljet, vesitilkka tuokaa – ”, kerta kerralta hiljaisemmin kuulunut, lopulta pelkkä kuiskaus lausujan vapisevilta huulilta.
Irmeli Helin FT, professori (emer.), Turku
LÄHDE:
Leinonen, Timo 2020: Yrjö Jylhä. Runoilijan muotokuva. Turku. timo.a.leinonen@gmail.com
Esittäjän, Timo Leinosen tuntemukset löytyvät sivulta 2.