Runoilijan muotokuva
Runoilija ja kääntäjä Yrjö Jylhä syntyi Tampereella 1903 ja kuoli Turussa vuoden 1956 toiseksi viimeisenä päivänä. Eino Krohn luonnehtii Jylhää kuoleman runoilijaksi, jolle kuolema ja kärsimys olivat keskeiset teemat.
Tunsiko hän samalla itsensä vaeltajaksi, jolle oli annettu mahdoton tehtävä, josta hän kertoo runossaan Vaeltajalle?
Runo sisältyy hänen ensimmäiseen julkaistuun runokokoelmansa Ruoskanjäljet vuodelta 1926. Siinä Jylhä antaa ohjeen:
Vapise, vaeltaja,
rannalla aavikon:
etääll´ on toinen raja,
saavuttaa mahdoton.
Runossa Häätanhu, joka julkaistiin teoksessa Risti Lumessa vuonna 1937, elämän ja kuoleman välinen raja on jo ylitetty. Runon minä perustelee tätä ylitystä toisen onnella:
—
Sun häitäs tanssaan, mut kohta kanssaan
vie manan immet mua karkeloon.
Sun onnes tähden pois täältä lähden,
sun silmäs siunaten mua seuratkoon.
—
Kiirastuli -runokokoelmassa vuonna 1941 julkaistussa runossa Enemmän runon minä taas haaveilee intohimoisesti päästä pois ajan kahleista ja liukua pois yli rajan:
—
Himoitsen käydä kauemmas kuin käyn:
portille kuulaimman kaikkeusnäyn,
kirvota kahleista karkeimmin ajan,
liukua puhtaana pois yli rajan.”
Talvisodassa Jylhä koki äärimmäisen kauhun ja kärsimyksen fyysisen ympäristön komppanian päällikkönä Taipaleenjoen taisteluissa. Hän säilyi hengissä useiden jäädessä taistelutantereelle niin hänen omasta komppaniastaan kuin muistakin. Tästä hänelle syntyi vahva velvoite tuoda viesti näistä taisteluista suurelle yleisölle niin kaatuneilta kuin hengissä selvinneiltä.
Tästä runomuotoon kirjoitetusta viestistä, Kiirastuli -nimisestä runokokoelmasta, tuli hänen merkittävin teoksensa. Siitä jälkipolvet hänet parhaiten tunnistavat. Tavallaan voisi sanoa, että Jylhän aikaisemmat työt muodostivat opinportaat tälle opukselle. Runsaat käännöstyöt, jotka käsittivät maailmankirjallisuuden keskeisiä teoksia, vielä täydensivät näitä ”opintoja”.
Kauko Kare julkaisi 1957 Jylhän runoutta tutkivan teoksensa. Siinä hän selittää Jylhän runouden merkitystä ranskalaisen Pierre Emmanuelin (1916 – 1984) teorioihin tukeutuen. Emmanuelin mukaan runoilijan kieli on ihmeellinen väline, sillä sen kautta
— jokin poljento, vertauskuva saattaa syöpyä kuin happopisara tajunnan pohjiin, panna liikkeelle ne sielulliset energialähteet, jotka historiaa sanan syvimmässä mielessä säätelevät.
Emmanuelin ajatuksessa on mukana vaikeasti avautuvaa mystiikkaa. Lienee kuitenkin kiistatonta, että runon kieli voi puhutella kuulijaansa aivan toisella tavalla kuin tavanomainen puhuttu kieli. Siinä voi olla jotakin musiikin kaltaista. Se voi herättää kuulijassaan mielenliikkeitä ja tunteita, jotka ulottuvat paljon laajemmalle, mitä kielen tavanomaisesta merkityksestä voisi päätellä.
Professori Anthony Johnsonin mukaan runouden avulla on mahdollista rakentaa uusia siltoja aistimaailmamme ja ulkomaailman välillä̈. Tämä taas on omiaan vahvistamaan olemassa olomme perustaa suhteessa ulkomaailmaan sekä luomaan yhteyden tunnetta muun maailman kanssa.
Kareen lainaama Emmanuelin ajatus siitä, että runossa traaginen yksilöllisyys laajenisi kielen symbolien myötä traagiseksi yhteisöllisyydeksi, on minusta liian kielikeskeinen.
Sanon mieluummin Kaarlo Marjasen tavoin, että ihmiset ovat syvimmiltään samanlaisia, vaikka voivatkin ilmaista itseään hyvinkin yksilöllisesti, eli kuten Marjanen asian ilmaisee: ”Kellarit ovat yhteisiä, pintakerrokset taas yksityisiä.” Runon kieli voi olla tilanteesta ja olosuhteista riippuen musiikkiakin tehokkaampi väline päästä näihin ihmisille yhteisiin kellarikerroksiin.
Tässä on myös Jylhän muutamien Kiirastuli -runojen vahvuus: niiden yleispätevyys ja kokemuksellinen syvyys. Niiden avulla voi olla mahdollista rakentaa siltoja sukupolvien yli ja ihmisryhmien välillä sekä lisätä näin ymmärrystä näiden välillä. Runot käsittelevät kärsimystä ja kuolemaa. Nämä kuuluvat elämään väistämättöminä ja tosiasioina. Kuolemaa kukaan ei pysty välttämään, mutta ymmärrys voi vähentää kärsimystä.
Seuraavassa esittelen Jylhän elämäntapahtumia, kehittymistä runoilijaksi, Taipaleenjoen taisteluja, jatkosotaa ja sitä edeltäviä tapahtumia ja sotien jälkeistä aikaa Jylhän kuolemaan saakka yhdessä hänen runoutensa kanssa. Tarkoitukseni on saada kokonaiskuva hänen persoonallisuudestaan ja runoudestaan.
Keskeisenä tapahtuma on Taipaleenjoen taistelut ja siellä syntynyt runous, erityisesti runo Hyvästi Kirvesmäki, joka tavallaan synnytti tarpeen tutustua Jylhään lähemmin.
Tämän kirjoituksen synty on velkaa Maaret Perälälle ja Turun Lausuntakerho ry:n runoesitykselle Kaivo, jonka esitysryhmään olin päässyt mukaan. Esityksen ehdimme käytännössä harjoittelemaan valmiiksi, mutta itse esitys peruuntui koronaviruspandemian aiheuttamien kokoontumisrajoitusten takia.
Kirjoitukseeni on valikoitunut otteet etupäässä niistä runoista, jotka ovat mukana myös Kaivo -esityksessä. Yhtenä yksinkertaisena syynä tähän on se, että nämä runot tulivat harjoitusten myötä tutuiksi.
Koko kirjoitus pdf -muodossa löytyy tästä.
Turussa 23. 7. 2020
Timo Leinonen