Turun kaupunginteatterin kulttuuriravintola Viidennellä näyttämöllä 23.11.2022 kello 19.30 – 21.00
Illan tarkoituksena on selvittää keskustellen kysymystä siitä, onko runouden ja filosofian yhdistämisellä löydettävissä jotakin, mikä edistää ihmisen hyvinvointia ja mihin se voisi perustua? Kysymykseen johdattelevat Timo Leinonen ja Marita Airakorpi.
Kysymykseen johdattelevat tekstit:
- Filosofi J. E. Salomaan (1891 – 1960) Totuus ja arvo -teoksen tekstit, joista osasta Timo Leinonen on muokannut runomuotoiset tulkintansa. Salomaan teos on vuodelta 1926, Timo Leinosen runotulkinnat vuodelta 2018.
- Filosofi ja runoilija Sven Krohnin (1903 – 1999) vuonna 1987 julkaisema runoteoksen Astronautti runotekstit.
Salomaa toimi Turun yliopiston filosofian professorina vuosina 1932 – 1955. Krohn seurasi häntä professorin virassa 1960. Häntä kiinnosti teosofiset ajatukset ja runous. Hän oli varovainen julkaisemaan ajatuksiaan runomuodossa. Julkaistessaan esikoisrunoteoksensa Astronautti vuonna 1987 Krohn oli jo 84-vuotias, vaikka itse runot olivat valmistuneet vuosia sitä ennen.
Krohnin tekstejä esittelee hänen assistenttinaan ja oppilaana toiminut filosofi Marita Airakorpi, joka on ollut Krohnin seurassa 1990-luvulla silloin Hämeenkatu 6:ssa sijanneessa filosofian laitoksella tilaisuuksissa, jossa Krohn on lausunut runojaan. Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan historiikin mukaan Krohn oli intohimoinen runoilija.
Timo Leinonen selvittää aluksi kysymystä tarkemmin käyttäen apunaan Salomaan ajatusten runomuotoisia tulkintojaan ja niitä tavoitteita ja oletuksia, mitä hänellä tässä työssä on aikoinaan ollut.
Tilaisuus on pidetty, kiitos kaikille osallisille! Itse peruskysymystä runouden yhdistämistä ehdimme käsittelemään vain Sven Krohnin ajattelun osalta. Toivottavasti löytyy vielä riittävästi kiinnostusta käsitellä kysymystä laajemmin.
TAUSTAPOHDISKELUA
Runous ja filosofia käsittelevät molemmat usein sellaisia asioita, jotka ovat ikään kuin kielen tavanomaisen käyttöalueen ulkopuolisia. Runous hakee tukea olemassaolon oikeutukselleen ihmisen tunnemaailmasta ja filosofia vastaavasti järjestä ja logiikasta.
Filosofiassa rakennetaan sanojen maailmaa käyttämällä aiempien filosofien kirjoituksia. Filosofialla pyritään löytämään jotakin pysyvää ja muuttumatonta. Kieli ja sen käyttötapa on koko filosofian keskeinen tutkimuskohde ja -väline.
Runoudessakin kieli on keskeinen elementti. Sen käyttötapa on vain erilainen kuin filosofiassa. Runoudessa kieli on usein väline päästä sisälle ihmisen tunne-elämään, joskus yllättävästikin. Tässä se rinnastuu musiikkiin, mutta se ei ole musiikin lailla abstrakti. Runo koostuu yleensä sanoista, käsitteistä ja lauseista, joille on ihmiselle merkitystä, mutta merkityksen tarkkarajaisuus ja täsmällisyys ei ole olennaista. Olennaista on merkitysten sisältämän viestin kyky herättää vastaanottajassa tunteita.
Raja runon ja filosofian kielen välillä ei selvä ja tarkka. Runo voi sisältää filosofisesti merkittäviäkin ajatuksia ja toisaalta filosofiset tekstit voivat olla hyvin runollisia. Ajatellaan vaikka Wittgensteinin runolliseen muotoon hiottuja filosofisia lauseita tai Leibnizin soljuvia ja mieltä virkistäviä pohdintoja, jotka johdattelevat lukijan oivalluksen tuottamaan mielihyvän tunteeseen.
Runolla kyetään ilmaisemaan asioita, jotka ehkä puhuttelevat ihmisiä välittömämmin kuin tavanomaisilla kielen ilmaisutavoilla. Kysymys lienee osin samanlaisesta ilmaisukyvystä kuin musiikillakin. Musiikki on vain abstraktimpaa. Runouttakin voidaan ymmärtää musiikin lailla, vaikka sen viestiä ei voidakaan sanallisesti täysin selittää. Sointuvat runot luettuina voivat kuulostaakin musiikilta, kuten esimeriksi John Keatsin runot alkuperäisellä kielellä luettuna. Toisaalta runous voi keskittyä vain analysoimaan kieltä ja sen monimerkityksellisyyttä Paavo Haavikon tapaan.
Filosofisissa teksteissä pyritään esittämään asioita usein hyvin täsmällisiin ja yksiselitteisin ilmauksiin. Tämä on omiaan vaikuttamaan siihen, että tekstin viestin ymmärtäminen vaatii harjaantumista ja aikaa. Filosofia on yleensä kieleen sidottu. Näin kieli myös rajoittaa filosofisten pohdiskelujen alaa.
Lisäksi filosofiassa tukeudutaan hyvin usein toisten filosofien ajatuksiin ja vanhoihin kirjoituksiin jo antiikin ajoista lähtien. Tiukasti kirjallisiin lähteisiin nojaaminen on myös omiaan tekemään filosofiset kysymyksetkin kirjallisiksi ja erilaista esitietoa vaativiksi. Samaan suuntaan vaikuttaa myös pyrkimys johdonmukaisiin ja systemaattisiin käsitteisiin ja näiden muodostamiin käsitejärjestelmiin.
Nämä seikat tekevät itse filosofiasta sisäisesti ristiriidattoman, mutta samalla koko filosofia eristää itsensä ulkoisesta maailmasta omaksi elämän alueeksi. Tästä seuraa se, että filosofia ja käytännön elämän ongelmat ja niiden ratkaisutavat eivät tapaa toisiaan. Toisin sanoen filosofia ei sovellu kovin hyvin käytännön elämän konfliktien ja ongelmien ratkaisuun.
Toisaalta runous on usein hyvin lyhytjänteistä ja tunteiden harjoilla liikkuvaa, elämyksestä toiseen kiiruhtavaa. Se ei tarjoava välttämättä eväitä pohtia ja keskustella yksityiskohtaisemmin niistä kysymyksistä, mistä se itse kertoo. Mutta runo voi olla hyvä heräte ja johdanto tämän tyyppiseen pohdiskeluun.
Turussa 18.11.2022
Timo Leinonen