Runoilijan oppivuodet
Frans Michael syntyi äveriääseen kauppiasperheen esikoisena 9.2.1772, eli samana vuonna kuin Kustaa III kruunattiin kuninkaaksi. Hän kuoli piispana 14.8.1847 Härnösandissa Ruotsissa. Hänet on haudattu Pyhän Klaaran kirkon hautausmaalle Tukholmaan.
Frans Michael oli varhaiskypsä ja tunteellinen, eikä oikein soveltunut kauppiaaksi. Hän tutustui jo lapsena runouteen, Dalinin ja Creutzin runoihin. Hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1785. Silloin hän oli vasta 13-vuotias. Hän jatkoi opiskeluaan Turussa. Erityisen merkittävää oli se, että hän sai asua Porthanin luona täysihoidossa ja sai nauttia yksityisopetusta.
Frans Michaelin isä kuoli 1787 Frans Michaelin ollessa 15-vuotias. Hänen ylipistollinen pro gradu -työ valmistui 1789 ja hänet promovoitiin maisteriksi 17-vuotiaana samana vuonna. Tämän jälkeen hän oli Oulussa vuoden 1789–1790 tutustuen myös kauppaliikkeen hoitoon äitinsä avustamana. Hän aloitti opiskelun Uppsalassa, missä viipyi kaikkiaan kaksi lukukautta ja palasi sitten Turkuun. Syksyllä 1791 valmistui hänen latinankielinen dosentuuriinsa liittyvä väitöskirjansa ”Ihmiskielen neljästä kehityskaudesta”.
Franzenin ensimmäinen julkinen esiintyminen tapahtui Turussa kesäkuussa 1792 yliopiston järjestämisessä tilaisuudessa Kustaa III kuoleman johdosta. Hän ilmeisesti esitti tilaisuudessa omia juhlarunoja. Siihen aikaan oli tapana, että nuori yliopiston opettaja esiintyi runoilijana. Tässä oli esikuvana professori, myöhemmin arkkipiispa Jacob Tengström.
Vuosina 1795–1796 Franzen teki vuoden kestävän, pitkän ulkomaan matkan Saksaan, Ranskaan ja Englantiin matkatoverinaan turkulainen Karl Bremer. Kun hän palasi Turkuun, hän sai aloittaa akatemian kirjastonhoitajana Porthanin apuna ilmeisesti. Tämän työn ohella hänet nimitetään oppihistorian professoriksi vuonna 1798. Vuonna 1801 hänet nimitetään Bilmarkin jälkeen historian ja moraalin professoriksi. Hänen johdollaan valmistui 34 väitöskirjaa vuosina 1798–1810.
Vuosina 1794 ja 1802–1807 hän toimitti Åbo Tidning -lehteä kehittäen sitä kaunokirjallisempaan muotoon. Hän myös julkaisi kaikki luomansa runonsa siinä. Porthanin lisäksi hänen oppi-isänään oli yliopistossa ja Åbo Tidningissä Jacob Tengström (1755–1832), josta tuli Turun piispa 1803 ja 1817 Suomen arkkipiispa
Franzen näytti runojaan Tukholmassa vaikutusvaltaiselle runoilijalle ja toimittajalle Henric Kellgrenille, joka julkaisi näistä monia lehdessään. Tammikuussa 1794 Franzen sai näistä Ruotsin Akatemian palkinnon. Tunnetuin näistä runoista lienee Människans anlete eli ihmisen kasvot.
Saman vuoden kesänä 1794 Franzén ja Porthan matkustivat Tornioon ja sieltä Iisalmen ja Kuopion kautta takaisin Turkuun. Matkan aikana he hankkivat tietoja Lapista ja yleensä syrjäseutujen elämästä. Matka vaikutti Franzénin myöhempiin teoksiin, varsinkin runoelmaan Emili eller en afton i Lappland. Runollisia virikkeitä antoivat Goethe, Shakespeare, John Milton. Englanti tarjosi Franzénin romantiikalle tärkeitä virikkeitä. Sen sijaan Ranskan runous ei niinkään houkuttanut Franzénia.
Laulu kreivi Creutzille -runo
Ruotsin Akatemia julisti vuoden 1797 runokilpailun aiheeksi suomalaissyntyisen Gustaf Philip Creutzin, joka sopi Franzenille erinomaisesti. Osanottajia kilpailussa oli kaikkiaan yhdeksän. Jotkut arvostelulautakunnassa pitivät Franzenin esitystä uhkarohkeana ja kiihkeänä. Arvostelulautakunta piti yksituumaisesti Franzenin esitystä parhaana, mutta näki sen poikkeavan liikaa yleisistä ohjeista, jotta se voitaisiin palkita ilman korjauksia. Akatemian mukaan sen velvollisuutena oli myös suojella runouden perinnettä.
Akatemian korjausvaatimukset käsittivät 13 liuskaa. Moitteet koskivat mm seuraavia seikkoja:
- käytetty liian paljon kuvia tekstissä, jotka vielä olivat osin raakoja ja julmia;
- tai olivat taikauskoa edistäviä ja että
- Creutz oli kuvattu lähinnä runoilijana eikä valtiomiehenä ja ihmisenä. Akatemia arvosti enemmän filosofista runoutta kuin lyyristä.
Franzen hyväksyi pääpiirteittäin Akatemian antamat muutosvaatimukset, mutta torjui vaatimukset muuttaa teksti filosofiseksi perustellen tätä sillä, että hänen päässään syntyy lähinnä kuva, eikä niinkään ajatusta. Näitä luomiaan kuvaesityksiä hän lupasi selkeyttää ja korjata niiden ilmaisumuotoja ja rytmissä olevia puutteita.
Pappisura ja myöhemmät vaiheet
Franzen tutustui Kantin ajatuksiin moraalista tiedosta. Aluksi hän innostui niistä Porthanin ollessa kovasti vastaan Kantin ajattelumaailmaa. Mutta myöhemmässä vaiheessa hän ilmeisesti etääntyi Kantista ja liikkui uskon asioissa lapsen tapaiseen uskoon. Samalla hän siirtyi myös kirkon palvelukseen. Hänet vihittiin papiksi 1803 ja hän sai palkkapitäjän, kun hänestä tuli Paimion kirkkoherra samana vuonna.
Syystä tai toisesta hän päätti siirtyä Ruotsiin, kun Suomesta tuli Venäjän osa 1809. Franzen lähestyi ennen Ruotsiin muuttoa Venäjän Aleksanteri I:stä hyvin myötämielisellä runolla, johon tsaari ei reagoinut mitenkään. Hän muutti Ruotsiin Kumlan kirkkoherraksi 1811. Sitten hän siirtyi Klaran kirkkoherraksi Tukholmaan 1824 ja Härnösandin piispaksi 1831. Rovastin arvon hän sai heti 1812. Hänestä tuli lääninrovasti ja hänet vihittiin teologian (kunnia)tohtoriksi vuonna 1818. Jo 1823 ja 1828 sekä myöhemmin piispana hän oli pappissäädyn valtiopäiväedustajana.
LÄHTEET
Hällström. Ester. Frans Michael Franzén. Kansanvalistusseura. Helsinki 1905.
Klinge, Matti: Franzén, Frans Michael. Kansallisbiograaa-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– (viitattu 8.4.2022)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Frans_Mikael_Franz%C3%A9n (viitattu 10.10.2022)