OTL Timo Leinonen alustaa keskusteluja teemasta G. W. Leibniz ja ajattelun ohjeet. Hän esittelee alustuksessaan lyhyesti Leibnizin elämää ja ajattelua keskittyen erityisesti siihen, miten tämä klassikkofilosofi aikoinaan ajatteli ja mitä ohjeita hän antoi tuloksia tuottavasta ajattelusta.
Tilaisuus on maksuton, oviraha 5 euroa, joka sisältää kahvin tai teen.
Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan!
Leinonen kirjoittaa:
”Gottfried W. Leibnizin (1646 – 1716) kirjoitukset ilmaisevat terävintä ajattelutoimintaa kaikista niistä kirjoituksista, mihin olen tähän mennessä törmännyt. Siksi on mielenkiintoista tutustua hänen pohdiskeluihinsa hyvästä harkinnasta, tiedonhallinnasta ja ajattelusta yleensä. Näitä asioita hän pohti kirjoituksessaan ”Viisaudesta” vuodelta 1976 ollessaan 30-vuotias.”
Kirjoittajan tulkinta näistä ohjeista nykyajan näkökulmasta ja omien kokemusten pohjalta on seuraavanlainen:
Kirjoituksessaan Leibniz kehitti periaatteita, joiden avulla voidaan yksittäisiä ongelmatapauksia harkita:
- mahdollisimman erehtymättömästi (kohta A alla),
- kehittää jostakin asiasta kokonaan uusia varmanoloisia tosiasioita (kohta B alla), sekä
- hyödyntää mielessä jo olevaa tietämystä johonkin määrätyn ongelmatapauksen ymmärtämiseen aina, kun tilanne sitä edellyttää (kohta C alla).
Tarkastelen hänen esityksiään tämän päivän näkökulmasta käsin. Lähtökohtani on hänen kirjoituksissaan esittämät ajatukset, eivät hänen lauseensa ja kielenkäyttönsä itsessään.
Toisin sanoen en väitä, että tekisin hänen kirjoituksistaan oman tulkintani, vaan yritän ymmärtää niitä ajatuksia, mitä hän on kirjoituksissaan esittänyt. Tällöin luonnollisesti ymmärrettävyyskriteerikseni nousevat omat kokemukseni ajatteluprosesseista yleensä.
A. Hyvän harkinnan periaatteet:
A.1. Tosiasioiden tunnistaminen
Vain sellaista asiaa voidaan pitää tosiasiana, jonka totuus on niin ilmeistä, että ei ole löydettävissä perusteita epäillä sitä. Siksi onkin syytä aina aluksi pyrkiä puolustamaan niitä näkökulmia, jotka kumoaisivat tämän kyseisen tosiasian.
Vasta-argumenttien kehittämisen ja niistä syntyvien vaikutelmien avulla on mahdollista arvioida sitä, onko lähtökohtaoletus pitävä. Harkinnassa on siis vältettävä aina hätäisiä johtopäätöksiä, väitteisiin ei myöskään tule liittää mitään niihin kuulumattomia elementtejä, eikä saa olla dogmaattinen, eli ei pidä ottaa jonkun tietyn oppirakennelman totuutta kriteeriksi sille, että jokin muu asia on totta.
A.2. Jos ei täyttä varmuutta löydy, arvioi todennäköisyyttä!
Kun tuntuu siltä, että jossakin asian totuudesta ei ole löydettävissä täyttä varmuutta, on arvioitava sen todennäköisyyttä ja odotettava asiaa liittyvän lisätiedon löytymistä. On samalla muistettava, että todennäköisyyksien varmuudet ovat eriasteisia.
Jos johdamme jonkun uuden asian vain tietyllä todennäköisyydellä tietämästämme asiantilasta, johtopäätöksen varmuus ei ole yhtään sen parempi kuin lähtökohtaoletus. Jos käytämme tässä päättelyssä joitakin toisia oletuksia, joiden varmuudesta meillä ei ole täyttä varmuutta, johtopäätöksen todennäköisyys laskee edelleen.
A.3. Päättelyketjussa ei saa olla aukkoja!
Jonkun asian totuus voidaan johtaa jonkun toisen asiantilan totuudesta, mutta silloin päättelyketju tulee olla keskeytymätön. Jokaisen päättelyketjun osan totuusarvon tulee olla yhtä hyvä, ja jokaisen osan tulee kiinnittyä niin sitä edeltävään kuin sen jälkeiseen ketjun osaan. Ketjussa ei näin ollen saa olla aukkoja. Esimerkkinä tällaisesta ketjusta on seuraava: A on B, ja B on C, ja C on D; siis: A on D.
A. 1.-3. Harkintaperiaatteiden arviointia
Leibinizin Harkinnan periaatteet ovat lähes puhdasta peruslogiikkaa, joka sinänsä on varsin yksinkertaista. Ongelmana tässä lienee se, että ihmispuhe ja -ajattelu ei noudata yleensä kovin tarkasti logiikan sääntöjä.Toisin sanoen Leibnizin säännöt vain näyttävät helpolta.
Yksi syy siihen, että puhuminen ei noudata logiikan yksinkertaisia sääntöjä luulisin olevan se, että sanoihin sisältyy usein arvaamaton määrä erilaisia tunnelatauksia ja sivumerkityksiä, jotka ohjaavat niin puhujaa kuin kuulijaakin paljon enemmän kuin puheen looginen rakenne tavanomaisessa puhetilanteessa. Lisäksi sanat ovat merkityssisältöjensä puolesta lähes aina hyvin epätarkkoja.
Toisaalta luulen olevan myös niin, että nimenomaan ajattelun kehittämisen kannalta looginen, sanallinen ilmaus on käytännön ongelmien ratkaisujen kannalta tehokkaampaa kuin tarkkarajaisempi ja monimutkaisempia asiayhteyksiä selvittämään kykenevä symboleja käyttävä matemaattinen logiikka.
Tämä johtuu siitä, että kun ihminen käyttää ajattelussaan mahdollisimman tarkkarajaisia sanoja eikä matemaattisia symboleja, hänellä säilyy kosketus ajattelutoiminnassaan konkreettiseen maailmaan, eivätkä symbolit liikaa johdattele hänen ajatustoimintaansa. Arkielämän ilmiöiden käyttömahdollisuus analogioiden avulla kasvaa näin ratkaisevasti puhtaasti matemaattisiin symboleihin verrattuna.
B. Ilmiöihin liittyvien ongelmien ratkaisemisesta
B.1.Määrittele ongelma yksiselitteisesti!
Jotta ongelma-asian voi tunnistaa, on pohdittava niitä vaatimuksia, joilla se on erotettavista muista asioista. Toisin sanoen asia on määriteltävä yksiselitteisesti.
B.2. Analysoi, miten ongelma eroaa muista asioista!
Kun asia on edellä kerrotunlaisesti tunnistettu, on sama analyysi tehtävä kaikille niille edellytyksille, jotka erottavat asian kaikista muista asioista. Tätä prosessia on jatkettava siihen asti, että päädytään jo ennestään kiistattomiin käsitteisiin, tai sellaisiin, joita on mahdollista pitää toistaiseksi kiistattomina. Näin on mahdollista jakaa sinänsä hyvinkin vaikea ongelma pienemmiksi, ja kenties vähemmän vaikeisiin osiin.
B.3.Täydellinen tieto, mikä se on?
Tämä analyysiprosessi on vietävä äärimmäisille rajoille pohtimalla asian määritelmään liittyvien edellytysten edellytyksiä. Päätösvaiheessa pohditaan sitten sellaisia oletuksia, jotka ovat ymmärrettävissä vain niiden itsensä kautta. Toisin sanoen ne eivät tarvitse itselleen muihin ulkopuolisia edellytyksiä tullakseen kiistatta ja yksiselitteisesti ymmärretyksi. Tätä lopputulosta Leibniz kutsuu täydelliseksi tiedoksi.
B.4.Muista toistot!
Kun asia on sen arvoinen, on pyrittävä tähän täydelliseen tietoon toistamalla analyysi niin usein, että se on mielessä hallittavasti kokonaisuutena ja yhtäjaksoisesti.
B.5.Riittävä todennäköinen tieto
Täydellinen tieto on silloin läsnä, kun asiasta ei löydy mitään, jolle ei löydy selittävää syytä, eikä siihen liity mitään ilmiötä, jonka tapahtumista ei voitaisi ennustaa etukäteen. Vaikka analyysin loppuun suorittaminen on hyvin vaikeaa, on mahdollista aina kuitenkin viedä se riittävän pitkälle, jotta saadaan selville jonkun tiedon todennäköisyys riittävällä varmuudella.
B.6.Aloita helpommista ongelmista!
Ongelman selvittely tulee aina aloittaa helpoimmista asioista, joina Leibniz pitää yleisiä ja yksinkertaisia asioita sekä sellaisia, joiden totuusarvon selvittämiseksi voidaan tehdä kokeita.
B.7. Etene helpoimmasta vaikeampiin menelmää kehittäen!
Helpommista on sitten edettävä kohtia vaikeampia, ja samalla on pyrittävä löytämään harkintaprosessin edistymisestä, jotta voisi hyödyntää paremmin luonnosta löytyviä malleja.
B.8.Tee ajattelutestejä!
Mitään tehtyjä jaotteluita ja luetteloita ei tulisi ohittaa harkinnassa. Erilaiset vastakkainasettelut, dikotomiat niiden välillä ovat tässä mielessä toimivia.
B.9.Luetteloi asioita!
Useamman pohdinnan kohteena oleva asian osateeman analyysien tuloksena syntyy luettelo yksinkertaisista tai lähes yksinkertaisista ajatuksista.
B.10.Luota tiedostomattoon ajattelutoimintoon!
Kun luettelo on valmis, usein tiedostamaton ajattelutoiminta mielessä yhdistää ja selittää muuten näiden yksikertaisten keskinäisen riippuvuuden ikään kuin aloittamalla koko ajatteluprosessin uudestaan sillä tietämyksellä ja ymmärryksellä, mitä ylipäänsä ihmisen mielessä on.
B.1-10.Yhteenveto ”ajattelun portaista”
Tämän Leibnizin tuloksellisen ajatteluprosessin kuvauksen voin hyvin vahvistaa omilla kokemuksillani laajahkojen tietojärjestelmien eheyttämisen pohjatyön valmistelutöistä.
Sinänsä kysymyksessä on hyvin yksinkertaisesta prosessista, mutta ehkä ongelma on juuri siinä sen näennäisessä yksinkertaisuudessa, joka helposti johtaa vääriin johtopäätöksiin monesta syystä johtuen, eikä varmaankaan omien ajattelutottumusten tai asian ratkaisemisen kiireellisyyden vuoksi.
Menetelmää voisi hyvin kutsua loogiseksi luovaksi ongelmaratkaisuksi.
C. Mielessä olevien tietojen hyväksikäytöstä
C.1. Pidä mieli virkeänä ja testaa ajatteluasi!
Mieli on pidettävä virkeänä. Toisin sanoen on pystyttävä pohtimaan niin hälinässä, pohtimistarpeen syntyessä myös vaaratilanteissa kuin omassa työhuoneessakin. On jopa etsittävä tilanteita, joihin sisältyy vaaran riski, jos riski vain on suhteessa pohtimiseen aiheeseen.
Omaa ajattelutaitoa voi testata tilanteissa, jossa riski on pieni tai se on vain kuvitteellinen kuten peleissä, kokouksissa, keskusteluissa tai näytelmissä.
C.2. Totuttele tekemään luetteloita!
On totuttauduttava laatimaan erilaisia luetteloita. Tällaisia luetteloita voivat olla esimerkiksi luettelo johonkin keinoon sisältyvistä hyvitä ja huonoista puolista sekä luettelo kaikista keinoista, jolla päämäärä voisi olla mahdollista saavuttaa.
C.3. Totuttele tekemään erotteluja eri asioiden välillä!
On totuttauduttava tekemään jaotteluita, joilla on mahdollista erotella toimivasti kahdesta toisiaan muistuttavasta asiasta niitä erottavat seikat.
C.4. Opettele käyttämään analogioita!
On totuttauduttava käyttämään analogioita. Näiden avulla on mahdollista löytää yhteneväisyyksiä kahden tai useammankin asiaryhmien välillä huolimatta siitä, että ne voisivat suuresti erota toinen toisistaan.
C.5. Yhdistele asiat oikein!
On kyettävä välittömästi yhdistämään toisiinsa sellaiset asiat, jotka muistuttavat pohdinnan alla olevaa asiaa, tai vaihtoehtoisesti asiat, jotka eroavat merkittävästi pohdinnanalaista asiaa.
C.6. Kehittele menetelmiä sattumavaraisten asioiden muistamiseksi!
Sattumanvaraisten asioiden muistamista helpottavat erilaiset runot, sepitteet, tai laskentasäännöt, joihin nämä muistettavat asiat voidaan yhdistää. Voisi hyvin kuvitella, että Leibinz voisi tässä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että laskee rystysistä päivien lukumäärän kussakin vuoden kuukaudessa.
C.7. Inventoi tietosi!
Lopuksi on aina hyvä tehdä kirjallinen inventaario hankituista tiedoista. Tähän tulee aikaa myöten lisätä hakemisto, sekä koko ajan myös kehittää myös tietojen sisältöä ja niiden löydettävyyttä.
C.1-7. Lopuksi
Tämä viimeinen kohta (C.7.) tuo mieleen Kaarlo Marjasen ajatuksen siitä, että omien tietojen järjestely on samaa kuin järjestelisi omia ajatuksiaan.
Siksi siihen on syytä paneutua kaikella vakavuudelle muistaen tietenkin sen, että tietojen järjestely ei ole tarkoitus itsessään, vaan väline kehittää omaa ajattelua.
LÄHTEET
Leibniz, Gottfried W.. ”Viisaudesta” Teoksessa Leibniz, Gottfried W. (suom. Aho, Tuomo & Roinila, Markku). Filosofisia tutkielmia. Gaudeamus. Helsinki, 2011, s. 51 – 54.
Leinonen, Timo. ”Kaarlo Marjasen puheoppi Timo Leinosen tulkintana”. 2010. Ks. PUHETAIDON PERUSTEITA JA KAARLO MARJASEN AJATUKSIA
Timo Leinonen