- Syyskuu 11.9.2018, Heikki Vuorila: Wittgenstein arkikielen filosofina
- Lokakuu 9.10.2018, Kaisa Pakkala: Mielenrauha Spinozan mukaan
- Marraskuu 13.11.2018, Marita Airakorpi: Jälkipaloja Sven Krohnin filosofiasta
- Joulukuu 11.12.2018, Timo Leinonen: Totuus ja arvo J. E. Salomaan mukaan
Tervetuloa kuuntelemaan, keskustelemaan ja hakemaan uusia ajatuksia!
Oviraha 5 euroa, sisältää kahvin tai teen.
Alustajien ja alustusten esittelyt:
Syyskuun FiloCafe – ilta:
Wittgenstein arkikielen filosofina
Aiheesta alustaa FM Heikki Vuorila, joka on tehnyt kandidaatin ja pro gradu-tutkielmat Wittgensteinin kielifilosofiasta Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian laitokselle.
Ludwig Wittgensteinin (1889-1951) varhaisfilosofian pääteoksen Tractatus logico-philosophicuksen (1921) julkaisemisen jälkeen Wittgenstein jätti filosofian, sillä hän uskoi ratkaisseensa ”kaikki” filosofiset ongelmat.
Niin sanotun siirtymävaiheen aikana hän teki erilaisia töitä ja kehitteli arkikielen filosofiaa. Siirtymävaiheen aikana hän oli poissa ”akateemisesta” filosofiasta. Tänä aikana hän teki muun muassa kansakoulun opettajan töitä Ala-Itävallassa, suunnitteli ja rakennutti funkkistalon sisarelleen Margarethelle Wieniin, toimi luostarin puutarhurina Wienissä.
Alustuksessa käsitellään Wittgensteinin myöhäisfilosofiaa ja luodaan yleiskatsaus Filosofisten tutkimusten (1953) syntyyn ja sen kehittymisen lopulliseen muotoonsa. ”Filosofisia tutkimuksia” tarkoittaa Wittgensteinille samaa kuin ”kieliopillisia tutkimuksia”. Kieliopillinen tutkimus on avain Wittgensteinin myöhäisfilosofian ymmärtämiseen. Kyseessä on kielenkäyttömme kirkastaminen.
Filosofisissa tutkimuksissa Wittgenstein tekee filosofiakäsityksessään selvän pesäeron filosofian ja luonnontieteiden välillä. Hän toteaa, ”Kaikki (luonnon)tieteellinen selittäminen on poistettava ja pelkän kuvaamisen on tultava sen sijaan”. Wittgensteinin filosofiakäsityksen tunteminen auttaa hänen filosofiansa ymmärtämistä
Lokakuun FiloCafe – ilta:
Tunteiden hallinnasta pysyvään mielenrauhaan Benedictus de Spinozan (1632- 1677) filosofiassa
FM, terveydenhuollon lehtori Kaisa Pakkala kertoo alustuksestaan seuraavaa:
Olen kevään FiloCafe -illassa 8.5. 2018 puhunut Spinozasta ihmisenä ja ajattelijana. Tällä kertaa pureudun siihen osaan, joka itseäni eniten kiinnostaa, elikkä mielen hallintaan ja pysyvän mielenrauhan saavuttamiseen Spinozan ajattelussa. Lyhyen elämänsä aikana tästä radikaalista itsevarmasta älyköstä sukeutui rauhallinen, hyväntahtoinen mies, jota voidaan pitää sekä positiivisen psykologian, että mielenterveystyön varhaisena edelläkävijänä 1600- luvulla.
Mielen hallintaa tarvitaan silloin, kun mieli vielä viihtyy alimmalla, irrationaalisen mielletiedon tasolla, mutta negatiivisen ja irrationaalisen ajattelun haitat on jo tiedostettu ja elämäntapaa halutaan muuttaa paremmaksi. Pysyvää mielenrauhaa aletaan kaivata siinä vaiheessa kun rationaalinen ja positiivinen taso on jo hallinnassa ja suurin elämänkiihko asettunut.
Spinozan menetelmä perustuu rationaalisen, aktiivisen ajattelun kehittämiseen, tahdonvoimaan ja itsekuriin. Ajatukset on siirrettävä pois negatiivisista kohteista ja suunnattava positiivisiin kohteisiin ja toimintaan.Ihminen ei saa säilöä ja ruokkia vihaa tai katkeruutta mielessään. Muuttamalla asennettaan itseensä, kanssaihmisiinsä ja elämään yleensä, hän vaikuttaa positiivisesti sekä omaan, että muiden elämään.
Paheita ja puutteita ei kannata murehtia, vaan sensijaan hyveitä ja ideaaleja.
Kaisa Pakkala
____________
Marraskuun FiloCafe – ilta:
Jälkipaloja Sven Krohnin filosofiasta
FM Marita Airakorpi esittelee Sven Krohnin ajatusmaailmaa seuraavasti:
Sven Krohn oli filosofi, uskontotieteilijä ja runoilija. Filosofina häntä on luonnehdittu 1900-luvun jälkipuoliskon merkittävimmäksi fenomenologian ja filosofisen ihmistutkimuksen edustajaksi Suomessa (Mikko Salmela, Suomalaisen kulttuurifilosofian vuosisata, 365, väitöskirja 1998).
Fenomenologia on eidoksien etsinnän ja kuvauksen metodi. Krohnin mukaan fenomenologia on universaali kaikkina aikoina niin Idässä kuin Lännessä harjoitettu filosofisen tutkimuksen menetelmä. Sen avulla pyritään tietoisuudelle välittömästi annettujen ilmiöiden puhtaaseen teoreettiseen tarkasteluun.
Fenomenologinen olemuksen näkeminen edellyttää niin tarkastelutilanteeseen, tarkastelijaan kuin tarkastelun kohteeseen liittyvien subjektiivisten ja satunnaisten tekijöiden sulkeistamisen.
Nuoruudenmuistelmanaan Krohn kertoo, miten hän halusi olla täysin ennakkoluuloton. ”En halunnut, että mikään minuun syötetty vaikuttaisi minuun.” Tämä sama asenne näkyy Krohnin filosofiassa läpi koko hänen pitkän elämänsä.
Esitelmässään vuodelta 1997 Filosofia, suunnannäyttäjä Krohn toteaa, että fenomenologian lähtökohta, elämysmaailmamme, on usein harhainen, sillä menneet kokemuksemme voivat vääristää nykyiset havaintomme. Siksi meidän tulee yrittää vapautua kaikista perustelemattomista tai sokeaa totena pitämistä edellyttävistä opetuksista ja näkemyksistä, jotka meihin usein on jo lapsuudessa istutettu.
Emme saa pitää totena mitään vain siksi, että niin on opetettu, vaan kaikki väitteemme pitää asettaa tietoisuuden tuomiovallan alaisiksi siten, että kysymme jokaisen väitteen viimeisiä perusteita.
Ihmistutkimus, filosofinen antropologia, kuuluu filosofian vanhimpiin ja keskeisimpiin alueisiin. Sen merkittävyys on ilmeinen; onhan ihmisen syvällinen tunteminen välttämätöntä arvioitaessa kaiken muun tutkimuksen pätevyyttä ja merkitystä.
Krohn muistuttaakin siitä tosiasiasta, että ihminen itse on kaiken tutkimustyön ensimmäinen ehto. Ihmiskäsityksellämme on merkittävä vaikutus kaikkeen tutkimustyöhön.
Krohnin mukaan ihmisenäolemisen perustilanteen eliminoimattomia perustosiasioita eli fundamentaalioita ovat mm
(a) ihmisen keskeneräisyys: muuttuvana ja kehittyvänä hän ei koskaan ole nyt sitä, mitä hän ehkä myöhemmin voisi olla. Näin ollen ihmistä kokonaisuutena tutkittaessa on tutkittava paitsi sitä, millainen hän on faktuaalisesti, myös sitä, miksi hän voisi tulla ja tällöin, mitä hän voi tehdä itsestään;
(b) vastuunalaisuus, jota ihminen tuntee toiminnastaan sekä
(c) luottamus tulevaisuuden ja menneisyyden vastaavuuteen.
Nämä perustosiasiat näyttävät edellyttävän (d) itse ihmisminän tiettyä pysyvyyttä kaiken muutoksen keskellä.
Krohn kysyy:
Kuka on tuo olento, joka kykenee tajuamaan universaalista ja siten kokemaan äärettömyyttä ja ajattomuutta sisäisessä tietoisuudessaan, ymmärtämään keskellä rajallista elämäänsä jotakin, mikä hänen tietoisuudessaan selkeästi näkyy äärettömyyden käsitteessä?
Kuka on tämä olento, jonka näkymään kuuluu täydellisyyden ihanne tulevaisuuden hahmona, joka ei vielä ole, mutta jonka pitäisi olla ja jonka hän ajattelee kerran voivansa saavuttaa, kun hänen ihmisyytensä on puhjennut täyteen kukintaan?
Asettamamme kysymys koskee ihmisen varsinaista itseä, sitä hänen todellista subjektiaan, jota olen nimittänyt ihmisen ydinolemukseksi. (Sven Krohn, Etsin ihmistä, 16.)
Tätä ihmisyyden toteutumisen perimmäistä ehtoa Krohn kutsuu ydinihmiseksi. Krohnin teleologisen näkemyksen mukaan ydinihmisen todellistumisessa on ihmisen korkein päämäärä. Olemassaolomme telos on rakkaus.
Kun kuu on valona vetten päällä, on rinnassa yhteinen kaipaus. Ja me kysymme, miksi me olemme täällä, tämän hetken kuin punainen leimahdus. On vastaus silloin kuin ilmoitus, Rakkaus. (Sven Krohn.)
Marita Airakorpi
__________
Joulukuun FiloCafe – ilta:
Totuus ja arvo J. E. Salomaan mukaan runojen kautta tulkittuna
OTL Timo Leinonen selvittää alustuksessaan Salomaan käsitystä totuudesta arvosta esittämällä kysymyksen siitä, onko löydettävissä runouden ja filosofian välillä rajamaa, jossa tämän tyyppiset ihmisen peruskysymykset avautuisivat toisella, ehkä helpommalla tavalla myös filosofisiin teksteihin tottumattomille?
Leinonen esittelee lähestymistapansa seuraavasti:
ESIPUHE RUNOJULKAISUSTANI: TOTUUS JA ARVO FILOSOFI J. E. SALOMAAN MUKAAN
Ohessa on kuusi runoa, jotka perustuvat filosofi J. E. Salomaan kirjan Totuus ja arvon teksteihin. Kirja on julkaistu vuonna 1926. Runot ovat ikään kuin välineitä tehdä tutkimusmatka runouden ja filosofian rajamaastoon. Tarkoituksena on löytää vastauksia kysymyksiin: Onko ylipäänsä tämmöistä rajamaastoa olemassa ja jos on, onko sillä jotain annettavaa tutkimusmatkailijoilleen?
Runous ja filosofia käsittelevät molemmat usein sellaisia asioita, jotka ovat ikään kuin kielen tavanomaisen käyttöalueen ulkopuolisia. Runous hakee tukea olemassa olon oikeutukselleen ihmisen tunnemaailmasta; filosofia vastaavasti järjestä ja logiikasta.
Runolla kyetään ilmaisemaan asioita, jotka ehkä puhuttelevat ihmisiä välittömämmin kuin tavanomaisilla kielen ilmaisutavoilla. Kysymys lienee osin samanlaisesta ilmaisukyvystä kuin musiikillakin. Musiikki on vain abstraktimpaa. Runouttakin voidaan ymmärtää musiikin lailla, vaikka sen viestiä ei voidakaan sanallisesti täysin selittää.
Filosofisissa teksteissä pyritään esittämään asioita usein hyvin täsmällisin ja yksiselitteisin ilmauksiin. Tämä on omiaan vaikuttamaan siihen, että tekstin viestin ymmärtäminen vaatii harjaantumista ja aikaa. Filosofia on yleensä kieleen sidottu. Näin kieli myös rajoittaa filosofisten pohdiskelujen alaa.
Filosofiassa tukeudutaan hyvin usein toisten filosofien ajatuksiin ja vanhoihin kirjoituksiin jo Antiikin ajoista lähtien. Tiukasti kirjallisiin lähteisiin nojaaminen on myös omiaan tekemään filosofiset kysymyksetkin ikään kuin kirjallisiksi, erilaista esitietoa vaativiksi.
Tämän tyyppiset rajoitteet mielessäni olen muuntanut Salomaan filosofiset tekstit runomuotoon tulkitsemalla niitä mahdollisimman yksikertaisella ja arkisella kielellä. Mielessäni on ollut ajatus siitä, että tinkimällä kielen täsmällisyysvaatimuksesta ja yksiselitteisyydestä Salomaan ajatukset voisivat avautua helpommin.
Salomaa tutkii kirjassaan Totuus ja arvo käsitteitä, jotka ovat hyvin perustavanlaatuisia ihmisten keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Ihmisten keskinäisissä kiistatilanteissa on usein kysymys siitä, mikä on oikea tieto – totuus – jostakin asiasta. Jos kysymyksessä on yksinkertainen asia, totuus ei yleensä ole ongelma. Usein tilanne on kuitenkin toinen.
Ihmiselle kaikki ei ole samanarvoista. Jotkin asiat ovat tärkeämpiä kuin toiset. Ihmisen arvot määrittävät ehkä tiedottomastikin asioiden tärkeysjärjestyksen. Arvot määrittävät näin samalla hänen tapansa hahmottaa koko oma maailmansa niiden tietojen varassa, joita hän pitää tosina.
Kysymys kuuluu totuutta koskien: Mikä on totuus? Miten ihminen ymmärtää totuuden? Ja vastaavasti arvoja koskien: Mitä arvot ovat, miten ne ihmisellä ilmenevät ja mikä on totuuden suhde arvoihin?
Runomuotoon kirjoitetut tulkintani Salomaan kirjoituksista tarjoavat vastauksia ja pohdintoja edellä mainittuihin kysymyksiin. Salomaa kirjoitti pohdintansa lähes 100 vuotta sitten.
Maailma on sen jälkeen muuttunut, monimutkaistunut. Ihmisen perusongelma on kuitenkin säilynyt samana: Mikä on totuus ja mihin, eli minkälaisten arvojen varaan ihminen voi rakentaa luottamuksensa?
Salomaan tekstien tulkintojen tarkoituksena on olla herätteenä omakohtaisille pohdinnoille ja keskusteluille, eikä suinkaan tarjota vastauksia siitä, miten maailma tulisi hahmottaa.
Turussa 28.9.2018
Timo Leinonen
Itse julkaisu löytyy pdf-muodossa tästä.