Endymion John Keatsin (1795 – 1821) mukaan

Runoilija jonka nimi on kirjoitettu veteen, ehkä myös Aurajoen veteen..

FiloCafe -ilta Sammakon Kirjakauppa & Kahvihuoneessa tiistaina 8.12.2020 kello 18.00 – 19.30

Joulukuun FiloCafe iltaa vietettiin klassillisen maailman runouden merkeissä. Runoesitysten, pohdinnan ja keskustelun kohteena oli John Keatsin Endymion runoelman I kirja, jonka Timo Leinonen on suomentanut.

Aluksi kääntäjä selvitti lyhyesti John Keatsin runoilijan elämää, runoutta ja käännöstyötään. Sen jälkeen Maaret Perälän ohjaama runoryhmä esitti valikoituja osia Endymion runoelmasta keskustelun pohjaksi.

Korona -rajoitusten takia tilaisuus pidettiin suljettuna työryhmän sisäisenä harjoittelu- ja keskustelutilaisuutena. Keskustelu oli vilkasta ja innostunutta antaen uskoa Endymion -hankkeen toteutumiselle.

Keskustelut jatkuvat. Seuraavaksi yritämme luoda esitykselle kehystarinan. jolle voisimme sitoa Keatsin Endymionin I kirjan runosäkeet helpommin avautuvaksi kokonaisuudeksi.

Alla on muutama osa näistä esitetyistä otteista runoelmasta.

Ohjaaja Maaret Perälä

1. Kauneuden merkitys

Jokin kaunis on ikuinen ilo.
Sen sulous kasvaa, ei se häviä koskaan, meille se on rauhan, haaveen ja toiveunen kehto.
Siksi päivänä jokaisena jokin kukkaisside mielemme sopukoihin tiensä löytäköön.

Näin vaikka esteinä tielle tulisi:
alakulon aalto, puutteen vyöry, ylevät luonteet, surun päivä, tai epäterveet ja synkät tavat,
siis olkoon esteenä, vaikka mitä, 
niin joku pieni kauneuden muru, 
siirtäköön pois synkistävät verhot 
mielemme murheiden edestä.

Näitä kauneuden muruja voivat olla aurinko, kuu, kasvavat puut; vanhat ja nuoret, varjoisat lehdot, kukkivat nummet, keväiset purot ja ruusupensaat. Ja loisteliaat puiden lehtien loput,
kun kesä syksyksi taittuu; 




 


Kaikki ihanat sadut, kuullut ja luetut; Kuolemattomuuden juoman ehtymätön lähde,
jota taivaan partaalta nauttia saamme.

Nämä kauneuden murut eivät viivy luonamme vain ohikiitävän hetken, vaan ne ovat kuin puut, jotka kuiskivat tuulessa 
oman temppelimme katveessa, ja pian ovat yhtä rakkaita meille kuin itse temppeli, Tai kuin kuu, tuo intohimomme runollinen kohde,  joka antaa loistonsa äärettömyyden tajullemme.

Nämä kauneuden murut ovat 
mieltämme ohjaavia valon lähteitä, jotka kiinnittyvät meihin niin tiukasti; että olkoon elämässämme päivänpaistetta,
tai alakulon synkkiä, tummia pilviä, ne ovat kanssamme – tai jos eivät ole, elomme päättyy.