Professori Anthony Johnsonin esitelmä FiloCafe -illassa 14.9.2022
Edellinen FiloCafe -illasta oli kulunut jo lähes kaksi. Ilta pidettiin 8.12.2020 Sammakon kirjakaupassa ja kahvihuoneessa teemana ollessa Timo Leinosen suomentaman Endymion-runoelman alkuosan työryhmän koelukutilaisuutena. Nyt paikkana oli Turun kaupunginteatterin kulttuuriravintola Viides näyttämö ja teemana oli edelleen Endymion. Nyt näytelmäprojekti on valmis, runoelma kokonaisuutena suomennettu ja painettu yleisön saatavaksi. Näytelmäteksteistäkin kaksi ensimmäistä on saatettu painettuun muotoon. Illan teemana oli Endymion-runoelman suomennoksen julkistus.
Illan ohjelmassa Marita Airakorpi käsitteli lyhyessä filosofisessa katsauksessaan John Keatsille tärkeän käsitteen ”kauneuden” erilaisia ulottuvuuksia ja merkityksiä samoin kuin käytetyn kielen vaikutusta kuulijakokemukseen. Keskusteluissa todettiin nämä mielenkiintoisiksi kysymyksiksi. Niihin olisi syytä palata vielä uudelleen paremmalla ajalla ja suuremmalla joukolla selvitellen.
Endymion-näytelmissä Endymionin roolin esittänyt Eetu Meriö esitti runomonologeja runoelman osista 1 – 3. Hän oli yhdistänyt näihin monologeihin hienosti ja ajatuksia herättävästi itse kirjoittamansa runotekstin nimeltään Aina oon. Aina oot. Jep. Tää on sulle. Tämä yllätysteksti herkisti kuulijan seuraamaan esitystä vielä tarkkaavaisemmin.
Kokoavana esityksenä oli erityisesti Anthony Johnsonin kirjoitus John Keatsistä ja hänen pitkästä Endymion-runoelmastaan. Johnson on itsekin ollut mukana Endymion-ryhmässä. Hän on luonut musiikin näytelmäsarjan kahteen ensimmäiseen osaan ja toiminut näissä muusikkona vuoden 2021 esityksissä. Timo Leinonen on suomentanut Johnsonin kirjoituksen, jonka hän luki tilaisuuden aluksi. Alustusten jälkeen seurasi monipolvinen ja vilkas keskustelu. Syntyi vahva vaikutelma siitä, että keskusteltavaa jäi runsain mitoin seuraavillekin kerroille. Näitä keskustelujakin ajatellen julkaisemme nyt tämän kirjoituksen yhteydessä Johnsonin esitelmän kokonaisuutena Timo Leinosen suomennoksena.
John Keatsin Endymion professori Anthony Johnsonin mukaan
Keats ja Schubert; kaksi huippulahjakkuutta
Olen pitkään miettinyt sitä, miten kummallinen yhtäläisyys vallitseekaan säveltäjä Schubertin ja runoilija Keatsin välillä. Nämä huippulahjakkuudet syntyivät kahden vuoden välein, molemmat elivät etupäässä köyhyydessä, kukoistivat nuoruusvuosinaan, kehittyivät ihmeenomaisesti, loivat merkittävimmät taideteoksensa, kun olivat hiukan yli kaksikymmenvuotiaita ja kuolivat traagisesti, Keats 25-vuotiaana ja Schubert 31-vuotiaana. Schubertin mukaan hänen musiikkinsa tähti oli sama kuin hänen aikalaistensa runoilijoiden, kuten hänen liedlauluissaan asia ilmaistaan; Keats uskoi taas vuorostaan, että jos hän ei olisi ollut runoilija, hän olisi ollut säveltäjä. Hänen ajatuksensa äänneyhdistelmistä runoudessa ovat hyvin lähellä musiikin säveltämisestä. Ikään kuin taiteellisten oppi-isiensä valtavien saavutusten nujertamana – Schubertille nämä oppi-isää olivat Beethoven, Mozart ja Hayden ja Keatsille vastaavasti Byron, Wordsworth ja Milton, ei ehkä ole ihme, että he molemmat kokivat suuria vaikeuksia tuottaa suuria teoksia. Niinpä niin Schubert kuin Keatskin kehittyivät mestareiksi luomaan, pienempiä, lyyrisempiä kamariteoksia, joista heidät erityisesti muistetaan: laulusarjoja, jousikvartettoja ja oodeja.
Vaikka kummatkin – Schubert ja Keats muistetaan ennen kaikkea hienoista lyhyistä teoksistaan, jälkimmäinen vielä myös itse laatimastaan muistokirjoituksestaan hautakivessään: ”Tässä lepää eräs, jonka nimi kirjoitettiin veteen.” molemmat yrittivät luoda onnistuneesti myös suurempia teoksia. Tästä on todistuksena se intohimo ja sinnikkyys, jolla Timo Leinonen on lopultakin suomentanut Keatsin laajimman teoksen – Endymionin – kokonaisuudessaan kestävämpään muotoon.
Endymion-runoelman merkitys Keatsin itsetuntemukselle
Endymion on John Keatsin ensimmäinen pitkä runoelma. Sitä kirjoittaessaan hän oli vasta aloittamassa runoilijan uraansa. Näin tämä runoelma on helppo ymmärtää runoksi runoilijan oppivuosista. Kysymykset kuten: ”Mitä merkitsee olla runoilija”, ja ”Mitä runoilijan työssä on sellaista, mitä muissa ammateissa ei ole?” olivat hyvin ajankohtaisia nuorelle Keatsille, joka oli samaan aikaan luopumassa avustavan lääkärin ammatistaan ryhtyäkseen runoilijaksi.
Näin ajatellen Endymionin I kirja voidaan nähdä johdantona tähän kysymyksen. Endymion on paimenprinssi, joka huomaa olevansa rakastunut runon totuuteen ja kauneuteen mainitsematta mielikuvituksen voimaa. Mutta hän ei tajua, että nämä samaiset voimat ovat rakastuneet myös häneen. Hänet on tosiasiassa valittu kuun jumalattaren Cynthian puolisoksi. Cynthia on auringon, terveyden, runouden, lääketieteen ja ennustusten jumalan, Apollon sisar ja tämän sijaishallitsija. Lisäksi Cynthia on aina hyvin salaperäinen rakkauselämänsä suhteen ja tapaa Endymionin suoraan vain unissa ja unelmissa. Näin Endymion vaikka ihaileekin Cynthiaa etäältä, on epävarma siitä, mistä hänen omat tunteensa ovat peräisin ja mitä ne merkitsevät. Ja niinpä hän vaeltaa läpi valtakuntansa metsät, niityt ja vuoret etsiessään molemminpuolisen rakkautensa salaperäistä lähdettä.
Vergiliuksen tarina Aeneaksen matkasta Tuonelaan on ollut mallina II kirjan tapahtumiin. Keats oli nuorena ihaillen lukenut Aeneaksen latinaksi. Tässä II kirjassa aloitteleva runoilija johdatetaan maan uumeniin, missä Cynthia katsoo kaukaa alas hänen puoleensa ja tarjoaa hänelle ihanteellisen ja enteellisen kokemuslisän hänen ymmärrykseensä kauneudesta. Cynthia opettaa myös unelmien, myös hyvin eroottisten unelmien kautta, missä kulkee raja toden ja epätoden välillä.
Mielikuvituksen pohjauumenista ylös päästyään Endymion huomaa III kirjan alussa olevansa valtavan meren pohjalla. Meri on täynnä historiallisia jäänteitä ja tallenteita myyttisistä mennen ajan olennoista. Ne ovat kuin odottamassa jotakuta, joka voisi päästä heihin käsiksi ja ymmärtää heitä.
Endymion uskaltaa ottaa haasteen vastaan ja avaa historiaa näiltä osin. Samalla hän vahvistaa tietämystään menneestä ajasta ja tuntee uudenlaista sympatiaa Kirken erehdyksiäkin kohtaan. Näihin erehdyksiin ovat niin monet ihmiset aikojen kuluessa onnistuneet sotkemaan itsensä. Ja näin lopuksi IV kirjassa hän voi uudistuneena palata todellisuuteen. Nyt hän hyväksyy ihmisrakkauden ja mielikuvituksen sellaisina, millaisia ne ovat. Ja samaan aikaan hän voi opetalla näiden voimien henkisiä ulottuvuuksia, vaikka ei voikaan niitä koskaan täydellisesti ymmärtää.
Näin voimaannuttuaan Endymion löytää todellisen kauneuden ja rakkauden maailmasta, joka on täynnä harhoja, petosta ja epätoivoa. Hän on nyt täysin oppinut: Hän ymmärtää, että maallisen rakkauden käytännöt ovat myös erottamaton osa inhimillistä elämää ja myös sellaisen runoilijan elämää, jonka arvot ovat täysimääräisesti ankkuroituneet todellisuuteen pohjautuvaan maailmaan.
Suomennostyöstä ja niistä tehtyjen näytelmien luomisista
Timo Leinonen aloitti käännöstyönsä käytännössä vuonna 2021, joka oli samalla Keatsin kuoleman 200. muistojuhlavuosi. Nyt kaikki Endymionin neljä kirjaa ovat käännetty elävälle proosamuotoiseen suomelle. Proosamuotoisen tekstin avulla on säkeiden käännöksissä vältetty kielten rakenteiden eroista johtuvat ongelmat. Näin Keatsin englanninkielisissä riimeissään käyttämä jambinen pentametri ei ole helposti sovitettavissa suomen kielessä luontoemomaisempiin trokeisen tetrametrin rakenteisiin. Leinosen käyttämä proosa soveltuu hyvin draamaesityksiin: etu, jonka ohjaaja Maaret Perälä on viivytyksettä hyödyntänyt luomalla kolme pienoisdraamaa kolmesta ensimmäisestä kirjasta. Ne korostavat Endymionin nuoruutta, huumoria ja energisyyttä runollisen muodon määrittämin ehdoin. Näytelmää tukee Keatsin syntymän ja kuoleman tähtimerkkien synnyttämä musiikki ja myös tämän päivän musiikkia nuorempien näyttelijöiden esittämänä. Tämä yhdistelmä olisi varmasti aikaansaanut hymyn runoilijan huulille. Näytelmä on, joka on täynnä innostusta ja mielikuvitusta. Sitä symbolisoi simpukan kuori, joka korvalle nostettuna muuntaa verisuontesi sykkeen äänen, meren kohinaksi. Tässä, ota se, kuuntele, kuuntele…!
Turussa 13.9.2022
Anthony Johnsonin alkuperäisestä tekstistä vapaasti suomentanut: Timo Leinonen.
Liittyvää luettavaa: